RV37 NEUVOLA

Voi miten mä kaipaan meidän vanhaa neuvolan tätiä. Meillä oli keskiviikkona pitkästä aikaa perus neuvola, joka oli tähän mennessä lyhin käynti. En tiedä oliko terkkarilla huono päivä vai oliko mun asenteessa jotain vikaa, mutta en tykännyt käynnistä yhtään. Heti aluksi rupesi harmittamaan ja koko käynti meni enemmän ja vähemmän miettiessä sitä, kuinka tämä nyt on ensimmäinen neuvolakäynti, josta haluaisin mahdollisimman nopeasti pois.

Kuten sanoin, niin en tiedä johtuiko terkasta vai minusta, mutta käynti oli mun mielestä turha. Siellä ei juurikaan juteltu mistään ja kun olisin voinut alkaa avautumaan synnytyspelosta, joka on alkanut pikkuhiljaa hiipiä esiin, en saanutkaan sanoja suustani. Ehkä sitten ensi kerralla? Vauvan sykkeet oli taas hyvät, liikkeet ++ ja pää tuntui todella alhaalla. Terkka oli sitä mieltä, että vauva olisi kiinnittynyt, sillä hän ei kuulemma saanut päätä enää heilutettua. Jälleen kerran syttyi pieni toivon kipinä, että ehkä se sieltä vielä syntyykin. Kunnes terkka näpytteli sf-mitan koneelle ja sanoi, ettei siinä näy selvää laskua, joka yleensä tulee silloin, kun vauva on laskeutunut. Fiilis laski entisestään ja tuli taas se pieni epätoivo, ettei tämä sittenkään synny lähiaikoina.

Tutustuin kuitenkin asiaan ja voin väittää, että on täysin hölynpölyä että vauvan laskeutumisen näkee sf-mittaa tuijottamalla. Monella mitta on jatkuvasti kasvanut, vaikka vauva olisi selvästi laskeutunut. Mä luotan enemmän siihen, että huomaan itse vauvan laskeutuneen ja kaksi eri lääkäriä ovat sanoneet vauvan pään tuntuvan todella alhaalla lantiossa. Että ikävä vanhaa terkkaa todellakin on...

Seuraava aika neuvolaan on ensi keskiviikkona ja synnytykseen asti siellä käydään kerran viikossa. Joka viikko saa siis toivoa, että seuraavan kerran neuvolassa käydään vauva sylin puolella!

Lupauksia siihen suuntaan on ollutkin jo, sillä viime yö meni supistusten takia huonosti. Vähän puolenyön jälkeen alkoi säännölliset (väliä 4-6min) kipeät supistukset, jotka puolen tunnin jälkeen olivat jo niin kipeitä ettei pelkkä hengittely meinannut riittää. Olin kuitenkin niin valmis lähtemään synnärille, että en kokenut kipua häiritsevänä. Lähinnä odotin että ne kipeytyisivät vielä entisestään ja jatkuisivat, kunnes vauva on sylissä. Tunnin ajan kärvistelin supistusten kanssa ja mietin, että kohta voisi äidille soitella, että tulee meille Olivian univahdiksi. Nousin käymään vessassa ja kun tulin takaisin sänkyyn, niin supistusväli oli pidentynyt 20 minuuttiin ja kolmen supistuksen jälkeen kaikki oli ohi.

Uni ei tullut seuraavaan tuntiin, kun otti niin kovin päähän. Aamulla kun heräsin, halusin vain nukkua koko päivän yli. En ole taikauskoinen, mutta kirosin mielessäni, että pitääkin olla perjantai 13. Koko päivä meni enemmän ja vähemmän sängyn pohjalla, kunnes illalla lähdettiin kolmistaan puistoon. Huomenna Olivia pääsee parhaan ystävänsä synttäreille ja illalla mun vanhempien luona odottaa Euroviisu katsomo! Todellisuudessahan mua ei ole enää vuosiin kiinnostanut koko Euroviisut, mutta siitä on tullut perinne. Olen yli kymmenen vuoden ajan äitini kanssa katsonut Euroviisut yhtä kertaa lukuunottamatta. Eihän sellaista perinnettä voi rikkoa!

Toivottavasti teillä oli onnistunut perjantai 13. Hyvää viikonloppua!

37+1

Taas on luonnoksiin kertynyt läjä postauksia, jotka vain odottaa joko julkaisua tai viimeistelyä. Tietokonetta ei tule avattua läheskään päivittäin, vaikka ei olisi mitään tekemistä. 

Huomenna päästään pitkästä aikaa neuvolaan. Mulla on jo vähän ikävä turisemaan vauvajuttuja, vaikka toivonkin ettei neuvolassa tarvitsisi enää montaa kertaa huomisen jälkeen käydä.

Viimeiset kaksi viikkoa on tuntuneet todella pitkiltä ja aika matelee entisestään mitä lähemmäs kuun loppua mennään. Äitiyspolikäynnin jälkeen on ollut vain synnytystapa-arvio, jota odotin kauhulla johtuen muistoista, jotka palasivat mun mieleen. Oliviasta tehty arvio oli todella kivulias ja epämukava. Nyt oli kaikista peloista huolimatta helppo mennä tutulle lääkärille, vaihtaa kuulumiset ja jutella niitä näitä tutkimuksen aikana. Juteltiin synnytyksestä ja siitä, mikä kaikkein eniten jännittää tai pelottaa. Tutkimus itsessään oli nopeasti ohi ja käynnistä jäi hyvä mieli. Hyvin kuulemma mahtuu syntymään! 

Mitä muuta on tapahtunut viimeisen viikon aikana? J:n kanssa käytiin kävelemässä Ruissalossa ensimmäisten lämpimien päivien kunniaksi. Ruissalo on mun ehdoton lempipaikka Turussa ja ylipäänsä koko Suomessa. Siellä on tullut vietettyä hyviä ja huonoja hetkiä, mutta sieltä ei ole koskaan pahoilla mielin lähdetty pois. Merellä on uskomaton kyky parantaa mun mielialaa joka kerta.

Lauantaina käytiin J:n kanssa mökkeilemässä. Vilpoisesta tuulesta huolimatta oli ihanaa olla koko päivä ulkona meren äärellä. Siellä tulee varmasti käytyä useampaan kertaan tänä kesänä, seuraavan kerran toivottavasti jo vauva masun ulkopuolella. Oliviakin on tarkoitus ottaa mukaan, hän kun olisi varmasti innoissaan siellä olevasta isosta trampoliinista. Sellainen kun olisi pakko meillekin saada.

Äitienpäivänä Olivia tuli normaalia aikaisemmin isänsä luota kotiin. Päiväunien jälkeen lähdettiin kolmestaan mun vanhempien luo syömään. Mun äidillä oli tuplajuhlapäivä, sillä hänellä oli samalla synttärit! Hauskaa, että mun äiti on syntynyt 8.5., jolloin synttärit osuu muutaman vuoden välein äitienpäivään ja mun isä taas on syntynyt 11.11., joka on muutaman vuoden välein isänpäivä. 

Mun isoveli oli käynyt heillä jo aikaisemmin ja ostanut mullekin suklaakonvehteja sekä sain valita yhden ruusun äidille tuodusta kimpusta. Me oltiin Olivian kanssa askarreltu mummalle pari korttia ja mä leivoin vadelma-suklaakakun.

Kylässä vierähti muutama tunti ja sen jälkeen käytiin vielä J:n äidin luona viemässä tälle kukkia ja meidän kaikkien kolmen tekemä kortti. Mä piirsin kukat ja sydämet, jotka Olivia keksi, Olivia väritti ne ja J kirjoitti onnittelutekstin.

Kotona oltiin vasta kymmenen maissa ja pitkä päivä oli vaatinut veronsa. Olen nykyään valmis nukkumaan jo hyvissä ajoin, mutta yritän silti pitkittää sänkyyn menemistä mahdollisimman pitkään, etten herää keskellä yötä pirteänä (ihan kuin pirteys olisi nykyään joku ongelma, heh).

Tänään käytiin Olivian kanssa ulkoilemassa, kun kaupasta löytyi hieno pyöräilykypärä. Kyllä tyttö hienosti polkee, mutta jarruttaminen on vielä vähän hakusessa. Kerran sain spurtata vauhtihirmun perään ja sen jälkeen olenkin ollut makuuasennossa. Jokainen jalkojen liikahdus tuntuu puukoniskuna häpyluulla. Töpötän pieni askel kerrallaan eteenpäin, jotta kipu ei vie jalkoja alta. Seuraavan särkylääkkeen saa ottaa vasta huomenna, ettei vuorokausiannos ylity, mutta pian pääsee jo nukkumaan!

37+0

Tällä viikolla olisi suunnitelmissa tehdä äitini kanssa suursiivous meillä, jota ei varmasti tule tehtyä enää vauvan syntymän jälkeen. Kuun vaihteessa saan parvekkeenkin kuntoon, sillä silloin sinne tulee vihdoin ja viimein matto!

Vuorokausi on vaihtunut ja laskettuun aikaan tasan 20 päivää. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

KELTAINEN TOUKOKUU

Tasan 30 päivää laskettuun aikaan ja sinisellä tussilla ympyröity päivä näkyy jo seinäkalenterissa. Nyt ei enää odoteta toukokuuta vaan eletään päivä kerrallaan kohti sitä viimeistä päivää.

Vauva voi syntyä hetkenä minä hyvänsä eikä sitä lähdetä enää estelemään, mikäli hän päättää yksiöstään poistua. En ole synnytystä ajatellut sen enempää, kuin että se koittaa viimeistään kuuden viikon päästä. Tavalla tai toisella. Ainoa toive tällä hetkellä on, että en ole enää kesäkuussa raskaana.

Vuorokauden aikana maha tipahti

Mutta miten meni vappu? Ihan niin kuin mikä tahansa muukin viikonloppu. Perjantaina Olivian päiväkodissa oli vappujuhlat. Viime vuonna Olivia ei halunnut pukeutua, mutta nyt hän oli innoissaan ballerina-asusta, tiarasta ja taikasauvasta. Sukkahousut ei meinanneet kelvata, sillä Annina Ballerinallakaan ei kuulemma sukkahousuja ole.

Tyttö, josta on mahdoton saada normaalia kuvaa :D

Iltapäivällä sain vihdoin siivottua ja järkättyä Olivian huoneen uuteen uskoon. Nyt on paremmat mahdollisuudet siihen, että Olivia ei sotke sitä silmänräpäyksessä. Illalla fiilikset oli maassa, mutta sain siivottua keittiön ja vaihdettua lakanat.

En osannut odottaa, että vappu toisi mukanaan niin suuria tunteita. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että en ole osa mitään suurta ja yhteistä. Istuin kotona ja mietin, kuinka hauskaa olisi olla kavereiden kanssa ulkona. Jo pelkästään tuon yhden illan takia on helppo sanoa, että tämä raskaus on paljon vaikeampi kuin viimeksi. Aika tuntuu pidemmältä, kun ympäri vuorokauden joku paikka sattuu. Eikä väsymys auta asiaan. Nukun taas paljon huonommin ja alle 12 tunnin yöunet ei meinaa riittää.

Lauantaina nukuttiin J:n kanssa pitkään ja käytiin kääntymässä keskustassa. Silloin siellä ei vielä ollut paljoa porukkaa, mutta pari tuntia sen jälkeen Facebook täyttyi torilta otetuista kuvista, joissa vappukansaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Aurinko paistoi ja auton lämpömittari näytti lukua +16. Sillä hetkellä taas harmitti.

Käytiin mun porukoilla, jonka jälkeen haettiin J:n äiti juna-asemalta ja vietiin kotiin. Myöhemmin illalla käytiin abc:lla ja paluumatkalla mulla oli niin hauskaa, että meinasi happi loppua. Muistelin nimittäin mun ja J:n vanhoja riitoja, jotka kaikesta päätellen on olleet todella tarpeellisia ja fiksuja. 

Yöllä ei meinannut uni tulla, jonka seurauksena nukuin tänään kahteen asti. Mitään suunnitelmia ei vielä toistaiseksi ole, mutta kovasti tekisi mieli pakkailla sairaalakassia tai tehdä ristiäiskutsuja, mutta kaikki tähän mennessä tehtävä tuntuu olevan tehty. Kassista puuttuu vain jokapäiväisessä käytössä olevat tavarat ja ristiäiskutsuja ei voi tehdä enempää ennen, kuin päivä on tiedossa.

Toukokuu alkoi ihanan aurinkoisesti ja luvassa on paljon lämpimiä päiviä, joten toivottavasti pian päästään ulkoilemaan yksi pieni ihme rattaissa.

Viettäkää kiva sunnuntai!

HUHTIKUU LÄHENEE LOPPUAAN

Jälleen ollaan viikko lähempänä laskettua aikaa. Vaikka virallisestihan raskausviikko vaihtuu tiistaina eikä sunnuntailla ole tällä hetkellä mun elämässä sen suurempaa merkitystä, kuin millään muullakaan päivällä. Arkipäivät ei eroa viikonlopusta mitenkään. Mun elämään kuuluu tällä hetkellä löhöily ja yksittäisten menojen odottelu enemmän ja vähemmän innolla.

Tänään oli suunnitteilla jotain kivaa ja Olivia tulikin sen vuoksi kaksi tuntia etuajassa isältään kotiin. Pikainen vaatteiden vaihto ja kohti J:n kummipojan 5-vuotissyntymäpäiviä! Synttärisankari oli innoissaan meidän viemästä suuresta pikkuautojen kuljetusrekasta. Parin tunnin päästä rekka osasi jo lentää ja Olivian kanssa juostiin ympäri yläkertaa karkuun, kun rekka ampui meitä kohti. On niin ihanaa nähdä, miten pienestä lapset iloitsee. Ja kuinka hyvä mielikuvitus lapsilla on!

Olivia tulee joka kerta paremmin juttuun perheen vähän alle 3-vuotiaan tytön kanssa. Tytöillä on monta yhteistä mielenkiinnon kohdetta, kuten kotileikki, kirjojen lukeminen muille sekä palapelit. Molemmat ovat hyvin määrätietoisia, joten sanomista tulee puolin ja toisin. Mutta sehän on pelkästään hyvä asia, ettei toinen ole ihan vietävissä vaan molemmat osaavat pitää puolensa leikissä.

Mulla oli koko vierailun ajan enimmäkseen hyvä olla. Viime aikoina huimaus on väistynyt lähes kokonaan, mutta riesana on kipeät supistukset sekä tunne siitä, että joku repisi mun jalkoja irti. Nyt on pari yötä ollut ihan hilkulla, että soitanko synnärille vai en, sillä panadolin voimalla on pitänyt mennä nukkumaan. Alaselkä, nivuset ja alavatsa särkee inhottavasti ja asennon vaihtaminen on tuskaisaa. Mutta lopulta olen vain nukahtanut, sillä olen lähes koko viikon ollut todella väsynyt huolimatta siitä, kuinka pitkään olen nukkunut.

Juhlien jälkeen Olivia kömpi sohvalle J:n kainaloon katsomaan lastenohjelmaa, joka osoittautui vähän jännäksi. Ruoaksi tyttö pyysi puuroa ja söikin sitä koko lautasellisen. Sen jälkeen ehdittiin vielä leipomaan mokkapaloja (tai Olivian sanoin nokkapaloja), joita tyttö tosin saa maistaa vasta huomenna, sillä uniaika koitti ennen kuin ne olivat valmiit tulemaan uunista ulos.

Ensi viikoksi ei näillä näkymin ole muuta ohjelmaa, kuin neuvola-ajan varaaminen heti huomenna. Onnistuin joka päivä tällä viikolla unohtamaan sen ja totta kai se muistui mieleen juuri, kun neuvolan soittoaika oli päättynyt.

Viikon päästä ollaankin jo toukokuun puolella ja Nappula on tervetullut maailmaan minä päivänä tahansa. Yksiön vuokrasopimus päättyy viimeinen päivä toukokuuta ja toivon, että poika ei kapinoi ja päätä jäädä yhtään sen pidemmäksi aikaa!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

ÄITIYSPOLILLA

Eilen käytiin J:n kanssa äitiyspolilla. Odotin käyntiä innolla ja tuntui, että se päivä ei koita koskaan, mutta niin vain sekin on jo takanapäin. Maanantai-iltana muistiin palautui käynti samaisella poliklinikalla, kun odotin Oliviaa. Ultraava lääkäri oli todella töykeä ja selvästi vittuuntunut. En uskaltanut kysyä mitään vauvaan liittyvää tai kommentoida mitään, mitä kyseinen henkilö suustaan päästi. Käynnistä jäi todella paha maku suuhun ja pelkäsin lääkärin olevan samanlainen tälläkin kertaa.

Ensin pyörittiin vartti etsimässä parkkipaikkaa, jonka jälkeen odotettiin aulassa toinen vartti, että päästäisiin edes ilmoittautumaan. Otsalla valui jo tuskan hiki ja ilman meikkiä olisin luultavasti näyttänyt elävältä kuolleelta, kun olo alkoi mennä huonommaksi joka minuutilla. Ilmoittautumisluukulla oli harjoittelija, jolla (ihan ymmärrettävästi) meni tolkuttoman kauan tietojen kysymisessä ja jäi tarratkin saamatta. Mitä ne sitten ikinä onkaan...

Kun lopulta päästiin perille, ehdittiin hengähtää odotusaulassa vain muutama sekunti. Sen jälkeen kaikki pelot töykeästä lääkäristä katosivat, sillä sekä hoitaja että lääkäri olivat aivan ihania. En ehtinyt jännittää hetkeäkään ja oli ihan luontevaa jutella ja naureskella heidän kanssa. Vauvalla oli kaikki hyvin, kasvaa keskikäyrällä ja painoarvio tällä kertaa 2690g. Kohdunkaulan tilanne tutkittiin mun pyynnöstä, ja olihan siellä muutosta tapahtunut kahden viikon aikana. Pituus lyhentynyt 3,1cm -> 1,5cm ja lääkärin sanoin vauva on "jo hyvin lähtökuopissa".

Käynnin päätteeksi istuttiin reilu 20 minuuttia sydänkäyrillä. En tiedä kuinka ääniä eristäviä ne pienet kopit on, mutta olipahan viereisessä huoneessa olleella pariskunnalla hauskaa kuunnellessaan mun ja J:n juttuja. Tai vaihtoehtoisesti he miettivät, miten tuollaiselle sekopääparille suodaan lapsi kasvatettavaksi. Käyriltä meidät päästettiin kotiin ilman lisäkäyntejä polille, sillä lääkärin mukaan kaikki on mennyt niin hyvin. Kilpirauhasarvot tulee kontrolloida vielä kerran, mutta muuten neuvolakäynnit riittää.

Kipeitä supistuksia on taas parin päivän ajan tullut enemmän sekä eilisestä aamusta asti ajoittaista todella voimakasta menkkapoltetta alavatsalla ja nivusissa. Nyt ne on jo sitä luokkaa, että olen joutunut turvautumaan panadoliin. Oliviasta ei mitään tällaista ollut ja ensimmäiset kipeähköt supistukset koin vasta viikolla 37+. Silloin olin varma, että vauva syntyy vasta paljon lasketun ajan jälkeen, kun mitkään merkit ei synnytyksen lähestymiseen viitanneet. Toisin kävi ja tyttö putkahti maailmaan viikolla 40+3. Nyt kun olen jo parin viikon ajan ollut varma, että tämä tapaus ei masussa pysy laskettuun aikaan asti, mennään varmasti kesäkuun puolelle niin että rytisee. Olisi jopa surkuhupaisaa, jos poika odottelisi Olivian syntymäpäivään asti (16.6.).

FLUNSSA SE RANTAUTUI MEILLEKIN

Hyvää lauantaipäivää täältä hiljaiselon keskeltä! En ole melkein kahteen viikkoon edes avannut tietokonetta ja viimeinen viikko on ollut enemmän synnytyksen käynnistymisen odottamista, kuin seuraavan postauksen ajattelua.

Viikko sitten lauantaina puoli kolmen aikaan päivällä alkoi kipeät epäsäännölliset supistukset ja alavatsalla oli jatkuvasti todella voimakas paineen tunne. Supistukset jatkuivat epäsäännöllisinä 11 tuntia, kunnes sain nukuttua. Vähän ennen puolta yötä kumpikaan ei enää pystynyt keskittymään Täydellisten naisten jaksoihin, joten pakattiin loput tavarat sairaalakassiin. Mä en ollut niinkään vakuuttunut siitä, että nyt pitäisi johonkin lähteä, mutta J:n hermot ei pysyneet enää kasassa. Ja sitä olikin yllättävän hauskaa seurata, kun toinen paniikissa selaa keskusteluja oireista, joita muilla on ollut synnytyksen käynnistyttyä. Ehkä mun on sitten h-hetkellä helpompi pysyä rauhallisena ja rentona, kun toinen hermoilee munkin puolesta ja keskityn enemmän J:n google hakuihin, kuin itse kipuun :D

Nyt supistuksia tulee enää muutama päivässä, mutta kaikki on edelleen kipeitä. Pari kertaa ehdin jo soittaa äitiyspolille, jonne lähden vasta jos tuntuu samalta, kuin lauantaina.

Neuvolassakin ollaan jo ehditty käymään, kun torstaina oli kontrollikäynti sf-mitan vuoksi. Nyt mitta oli 31cm ja taas mennään tasaisesti omaa käyrää pitkin. Vauva alkoi kovasti taas jumppaamaan, kun kuunneltiin sydänääniä ja terkkari tunnusteli pienokaisen päätä. Pieni on yhä raivotarjonnassa ja sykkeet 150+. Nyt voi jo luottaa siihen, ettei pieni lähde mahassa kääntymään, kun alkaa tila loppumaan. 

Tiistaina meillä on aika äitiyspolille, jossa ultrataan. Mulla on siis kilpirauhasen liikatoiminta, jonka vuoksi tuo on jo toinen ylimääräinen ultra. Ja ilmeisesti tulen nyt viimeisillä viikoilla käymään muutaman kerran äitiyspolilla kontrollissa, vaikka kaikki olisi hyvin. Viimeisin ultra oli reilu viikko sitten, jolloin saatiin painoarvioksi 2090g. Kaikki oli hyvin ja pieni kasvaa tasaisesti.

Laskettuun aikaan on jäljellä 45 päivää. Olo alkaa olla ristiriitainen, sillä haluaisin jo niin kovasti saada pienen poikani syliini, mutta toisaalta haluan vielä nauttia tästä tilanteesta, kun on vain minä, J ja Olivia.

Ja juuri kun pääsin hehkuttamasta äidilleni, etten ole koko odotusaikana ollut kertaakaan kipeä (joka on mulle kunnon saavutus, sillä normaalisti sairastan jonkinasteisen flunssan ainakin kerran kahdessa kuussa), niin sain J:ltä flunssan. Moni raskausoire loppui, kun sain valuvan nenän, kipeän kurkun, jatkuvan kuumuuden ja aivastukset piristämään tätä loppuviikkoa. Ulkona paistaa aurinko ja mittari näyttää +11,5 astetta, mutta me ollaan täällä sisällä kaikki verhot kiinni. Kovasti tekisi mieli lähteä kiertämään kirppiksiä tai edes käydä mun vanhempien luona, mutta ehkä sairastan tämän hirvityksen ihan kiltisti ensin pois.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

MITÄ? MIKSI? MISSÄ?

Viimeaikoina on tullut paljon kirjoituksia kyselyiästä vastaan. Olivialla se alkoi noin kaksi vuotta sitten ja se tuntuu pahenevan jatkuvasti. Kaikesta kysytään, siis ihan kaikesta, jopa sellaisista asioista jotka on myös Olivialle itsestäänselvyyksiä. Tyttö voi esimerkiksi ihan vain kyselyn vuoksi osoittaa banaania ja kysyä mikä tämä on?

Tietyssä kohtaa päivästä alan olla täysin loppu kysymyksiin. Henkäisen syvään, jolloin vastaaminen kestää liian pitkään. Silloin Olivia näkee tilaisuutensa tulleen, jolloin koittaa aika lisäkysymysten; äiti, miksi? äiti.. ÄITI MIKSI!?

Kirjoitin vajaan päivän kysymykset ylös ja halusin ne myös teidän iloksi julkaista. En lopulta jaksanut kaikkia kirjoittaa, joten niitä puuttuu välistä ja lopusta. Kirjaamisen lopetin vähän viiden jälkeen, kun ruvettiin syömään päivällistä.

Leikkii legoilla.
Mikä tää on? *näyttää legopalikkaa*
Mikä tää on? *näyttää legoauton yläosaa*
Mitä tässä on? *näyttää legoa*
Mikä äiti sinne lensi? *heitin legopalikan takaisin laatikkoon*
Miten sinä osasit heittää sen noin?
Mitä kuvia nää on? *näyttää legoa*
Onko tämä auton alapuoli? *näyttää legoauton alaosaa*
Onko tämä alusta? *näyttää legoa*
Olenks mää äiti hyvä kaivamaan pikkulegoja?

Näkee blogikirjoituksessa kuvia itsestään.
Saanks mä kattoo noita kuvia?
Aukeeks toi kuva? Entä toi?
Onks siel alempana lisää kuvia?
Onks siel viel lisää kuvia?
Miks oot ottanu vaan noi kuvat?
Mikset oo ottanu niitä kaikkia kuvia?

Minne sä äiti laitoit sen pelattavan, mitä pitää pelata?
Missä?
Mikset sää äiti pelaa?
Miks sä et yhtää pelaa? Mikset?
Saanks mä pelata J:n kaa?
Miksen mä saa kiivetä?

Voidaanko tänään pestä keittiö?
Miten minun kello voi olla kello?
Onko mentävä viidellä sinne nukkumaan?
No mitä sitten viidellä tehdää? Ollaa hereillä vai?

Laitetaan pyykkejä kuivumaan.
Onko se vauvan sukka?
Kenen housut ne on?
Onko nämä J:n housut?
Onko tämä minun sukka?
Onko ne minun housut?
Miksi sun selkä sattuu? Mistä se on tullu?
Saanko minäkin laittaa?
Voidaanko laittaa kynsilakkaa?
Voinko leikkiä J:n kanssa?

Mistä mä olen saanu tän pelin?
Onko tämä myyrä?
Mitä sinä katsot?
Miks sanoit äiti au au?

Voidaanko mekin mennä kesällä vauvan kanssa huvipuistoon?
Voiko vauvan sit laittaa isoon liukumäkeen? Miksei?
Miksi isot tytöt voi mennä isoon liukumäkeen?
Voiko sen sitten laittaa karuselliin? Miksei?

Saanko leipää? Miksen?
Miksi sanoit au au?

Mikset äiti syö maksalaatikkoa?
Miks sä otit äiti jogurttii?

Katsoo kun J selaa Facebookia.
Mikä toi on?
Mitä toi tekee?
Miks toi on tollanen?

Laitan välipalaa.
Mitä äiti tähän tulee?
Mitä tohon toiseen äiti tulee?
Miks laitat kaks?

Miks sä äiti nauroit?
Miks sul ei äiti oo yhtää sellasta? *En koskaan saanut vastausta, että mitä "sellasta"*

Äiti kenelle sä soitit?
Miks J soitti?
Miten se soitti?

Olenks mää äiti hassu?
Mikä sen tytön nimi oli ku oli siellä mis me oltiin J:n ja äitin kanssa?
Kusielläolisetyttöjasilläolivalkosethousutjapinkkipaitajasielolisetyttövauvajasitmäleikkisinsentytönkanssaniimikäsentytönnimion? *Tää selostus tuli oikeasti tätä tahtia*

Unohtamatta sitä, että myös J:llä on vaihteleva kyselyikä. Välillä hän haluaa tietää kaikesta kaiken ja kysyy paljon miksi -kysymyksiä. Tai sitten joudun toistamaan asiani moneen kertaan, kun herralla ei vain ole kuulo päällä. Tämä on tätä äidin rentoa elämää.