HUONOJA PÄIVIÄ

Puoli tuntia sitten vaihtui rv39+6 ja edelleen ollaan yhdessä kasassa. Turhauttavinta tästä tekee se, että olen jo noin viidentoista viikon ajan ollut varma, ettei tämä raskaus tule jatkumaan laskettuun aikaan asti. Oloja on ollut. Kipeitä epäsäännöllisiä ja säännöllisiä supistuksia, kamalia sukkapuikkokipuja ja ajoittaista paineen tunnetta helmikuusta asti.

Helmikuussa paikat olivat pehmenneet, mutta kiinni ja kohdunkaulaa jäljellä 4cm. Myöhemmin kaula lyhentyi kolmeen senttiin ja kaksi viikkoa sen jälkeen jäljellä oli enää 1,5cm. Viimeisin tutkimus tehtiin synnytystapa-arviossa vajaa kuukausi sitten ja kiinnostaisi jo tietää onko tilanne edistynyt mitenkään. Luulisi, että nämä viimeisen viikon aikana päivittäin tulleet vihlaisut olisivat edes jotain saaneet aikaiseksi.

Pahimmillaan odotusta on vielä kaksi viikkoa jäljellä enkä todellakaan haluaisi joutua käynnistykseen. Olen siitä lukenut niin paljon pahaa ja niin vähän hyvää, että toivoisin tämänkin synnytyksen käynnistyvän spontaanisti. Ja mielellään mahdollisimman pian. Olivia syntyi viikolla 40+3 ja jotenkin oletin, että toinen lapsi syntyisi lähes aina aikaisemmin. No, onhan siihenkin aikaa vielä neljä päivää.

Ikuisuudelta tuntuvan odotuksen lisäksi on alkanut erilaiset asiat stressaamaan. Ja helpostihan sitä ahdistuu, kun olo on malttamaton ja vaikea. Kivut ja väsymys ei taas helpota tilannetta lainkaan. Suututtaa helposti, ahdistaa helposti ja on turhautunut olo. Eniten huolettaa raha-asiat, sillä tilanne on se ettei tämä asunto riitä meille kovinkaan pitkään, vaikka toisin kuvittelin, ja tarkoitus olisi muuttaa joko isompaan kolmioon tai neliöön. Ja vielä mieluusti rivitaloon, jotta lapsilla olisi mahdollisuus leikkiä omalla takapihalla. No tein sen virheen, että aloin etsiä asuntoa jo nyt ja kuinka ollakaan, löysin aivan täydellisen rivitalokolmion, josta myös J piti. Mikä sitten mättää? Vuokravakuus. Se tuottaa ongelmia ja päänsärkyä. Ahdistusta lisää mun läheisten vinoilu siitä, että mä muutan vuoden välein. Tottahan se on, ja joka kerta sanon asuvani kyseisessä asunnossa ainakin pari vuotta, mutta tilanteet muuttuu jatkuvasti enkä ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt ennustamaan, että riittääkö tila vielä vuoden päästä. 

Haaveilla silti aina voi, jos muuhun ei kykene... 

MIETTEITÄ SYNNYTYKSESTÄ

Nyt ollaan päästy jo raskausviikolle 39. Tasan viikko laskettuun aikaan ja toivo hiipuu päivä päivältä, että vauvalla olisi mikään tarve tulla ulos ennen kesäkuuta. Synnytys kuitenkin lähestyy auttamatta, oli siihen sitten kolme päivää tai kolme viikkoa. Kovasti jo odotan sitä hetkeä, kun vihdoin saa lähteä synnärille sillä fiiliksellä, että nyt tämä syntyy! Mutta sen enempää en ole asiaa miettinyt ja aina kipeän supistuksen tullen alkaa pieni pelko hiipiä takaraivosta.

Pyrinkin olemaan ajattelematta synnytystä yhtään sen enempää, kuin on pakko. Kipuun osaan suhtautua tällä kertaa eri tavalla, sillä tiedän mitä ja minkälaista se on. Ja kun olen ollut tätä raskautta kurkkuani myöden täynnä (nykyään kiehuu jo yli) jo niin monta viikkoa, että ei muu auta kuin olla onnellinen siitä että sattuu. Sillä ei tämä muuten tule päätökseen.

Vaikka Olivian synnytys meni hyvin, en osaa olettaa että kaikki menisi hyvin tälläkin kertaa. Pahinta oli juuri ne kivut, mutta tiedän että mahdollisuudet kaikkeen muuhunkin on olemassa. Oli paljon helpompaa olla onnellisen tietämätön kaikesta siitä, mitä synnytyksen aikana voi tapahtua. Tällä kertaa en kokenut, että pelkopolista olisi apua, sillä nyt mä tiedän mitä synnytys on. Tiedän millaisia synnytystapoja on, mitä erilaisia kivunlievityksiä voi saada ja missä eri asennoissa voi synnyttää. Tiedän miten homma etenee, tiedän millaista se kipu on ja tiedän miltä synnytyssaleissa näyttää. Viimeksi mulla oli vain omat mielikuvat ja pelko tuntemattomasta.

Toivoisin, että tämä synnytys menee suurinpiirtein samalla kaavalla, kuin viimeksi. Alkaa synnytys sitten lapsivesien menolla tai kipeillä supistuksilla, haluan olla kotona mahdollisimman pitkään. Viimeksi kipeitä supistuksia oli ehtinyt tulla neljän tunnin ajan 3-6min välein, kun ensimmäistä kertaa lähdettiin synnärille. Siellä todettiin, että homma ei ole edennyt vielä niin pitkälle että mun tarvitsisi sinne jäädä. Sen mahdollisuuden toki sain, mutta halusin lähteä kotiin hakemaan vauhtia. Kotona ehdin olla alle minuutin, kun tuli jo niin kipeä supistus että koin parhaaksi lähteä heti takaisin. Synnärillä kävelin käytävää edestakaisin, jonka jälkeen menin puoleksi tunniksi lämpimään suihkuun. Tällä kertaa haluaisin käydä suihkussa kotona ja lähteä synnärille vasta sen jälkeen, kun se ei enää auta.

Suihkun jälkeen kävelin lyhyen käytävänpätkän kerran päästä päähän, jonka jälkeen siirryttiin saliin. Ilokaasusta en kokenut saavani erityistä apua, mutta haluaisin kokeilla sitä silti tälläkin kertaa. Epiduraalin sain kätilön ehdotuksesta. Kyllähän sen laitto sattui, mutta ei se hetken kipu selässä ollut kummoinen lisä supistuskipuihin, jotka helpottivat epin vaikutuksen alettua huomattavasti.

Toivon paljon tukea kätilöiltä, mutta haluan myös omaa rauhaa J:n kanssa. Viimeksi kätilö kävi välillä kysymässä kuulumisia ja tarkastamassa kohdunsuun tilanteen. Hän myös tuli nopeasti paikalle hälytyskelloa soittaessani, vaikka sillä hetkellä odotus tuntui ikuisuudelta. Aina kun tapahtui jotain uutta, purskahdin itkuun ja soitin kelloa paniikissa. Ihan limatulpan irtoamisesta vessassa (jossa hoitaja oli mukana) aina lapsivesien menoon salin sängyllä. Kätilö vaan hihitti vieressä, että ei vesien menoa tarvitse itkeä. Se rauhoitti mieltä, sillä tiesin ylireagoivani. Kätilöiden osallistuminen synnytykseen oli viimeksi juuri sellaista, kuin nytkin haluaisin. Tarpeeksi kuulumisten kyselyä ja tarpeeksi omaa tilaa. Toki välillä olisin toivonut, että joku istuu vierellä ja juttelee niitä näitä. Olivian isää kun ei tuntunut sillä(kään) hetkellä kiinnostavan yhtään miltä minusta tuntuu.

Synnytyksen jälkeen toivoisin, että saisin omassa rauhassa vauvan kanssa valmistautua imetykseen. Ainut moitittava asia kätilöissä oli se, että munt lähestulkoon pakotettiin imettämään. Sen ja mun asenteen vuoksi imetys ei meinannutkaan onnistua koko sairaalassaoloaikana.

Tahtoisin päästä kotiin mahdollisimman pian. En haluaisi viettää sairaalassa yhtä yötä enempää. Toki kotiinlähtöön suhtaudun turvallisin mielin vasta, kun on todettu että vauvalla ja mulla on kaikki hyvin.

Loppujen lopuksi synnytystä on mun mielestä turha suunnitella kovinkaan yksityiskohtaisesti, sillä kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee. Varsinkaan synnytys. En voi tietää, kuinka nopeasti tämä vauva syntyy. Ehdinkö kotona suihkuun vai mennäänkö kaasu pohjassa suoraan synnytyssaliin? Sen tiedän, että kohdunkaulan puudutetta tai pudendaalipuudutetta en aio ottaa. Epiduraali (ja spinaalipuudutus) on ainut, jonka laiton ajatteleminen ei pistä oksettamaan. Inhoan piikkejä enkä halua sellaista lähellekään jalkoväliäni.

Toivon paljon tulevalta synnytykseltä ja tiedän, että yksi tai kaikki toivomani asiat eivät tule täyttymään. Luotan TYKSin henkilökuntaan täysin ja tiedän saavani heiltä kaiken mitä tarvitsen. Mun tulee vain keskittyä itseeni ja yrittää luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja että mä selviän tulevasta koitoksesta.

Mitä sitten tuleva isi on mieltä tulevasta? Pari kertaa olen hänet pelästyttänyt kipeillä säännöllisillä supistuksilla. Ensimmäisellä kerralla raukka pakkasi paniikissa viimeisiä tavaroita sairaalakassiin ja toisella kerralla oli edessä uneton yö. Ehkä mun on helpompi selvitä synnytyskivusta, kun keskityn rauhoittelemaan hermostunutta isi-ihmistä?

J:llä ei ennestään ole mitään kokemusta tai sen suurempaa tietoa synnytyksestä. Asiaan suhtautuminen onkin sen mukaista. Miehen on helppo odottaa tapahtumaa rauhallisin mielin, mutta kukaan ei tiedä kuinka hän h-hetkellä käyttäytyy. Tilannetta onkin lähes mahdotonta kuvitella ennen kuin sen on kerran kokenut. Ensimmäinen asia joka nousee esille joka kerta synnytyksestä jutellessa, on J:n pelko siitä, että hän jännityksen vuoksi möläyttää jotain "hauskaa", josta mä saattaisin suuttua.

Itse tapahtumalta J ei paljoa toivo. Ensimmäiset asiat, jotka miehelle tulevat mieleen on mahdollisimman hyvä tuoli hänelle sekä tuki henkilökunnalta, mikäli hän panikoi liikaa. Mies toivoo, että kaikki menee hyvin ja että vauva olisi "edes suht terve" :)

RASKAUSAJAN MUST HAVES

Laskettuun aikaan jäljellä kymmenen päivää ja päivittäin odotan sitä hetkeä, kun supistukset kipeytyy ja lähtö synnärille vihdoin koittaa. Näin loppuvaiheessa tiedän jo mitä ilman en olisi raskausaikana pärjännyt ja niitä ajattelin nyt teille listata. Kaikkien raskaudet on jollain tavalla erilaisia, joten ne jotka auttoi minua ei välttämättä sovi sinulle tai ole muuten ollenkaan tarpeellisia. Ja päinvastoin.

Pidempään mun blogia lukeneet varmasti tietävät, että mulla oli huimausta ihan raskauden ensimmäisistä viikoista asti. Samasta vaivasta kärsin suurimman osan myös Olivian odotusajasta. Kummallakaan kertaa ei ole mitään syytä löydetty, joten olen itse yrittänyt kaikkeni jotta se pysyisi edes jotenkin kurissa. Tuli kokeiltua makoilua, ulkoilua, säännöllisiä ruokailuja, veden juomista, suolaisen ja makean syömistä, mutta kaikkein parhaiten lopulta auttoi sokeripalat. Aina ennen ulos lähtöä nappasin pari sokeripalaa suuhun ja join kivennäisvettä tai limsaa pari hörppyä. Sillä selvisin suurimman osan kauppareissuista.

Närästyksestä kärsin myös todella pitkään. Siitä oireesta pääsin eroon muutama viikko sitten, kun maha laskeutui. Mun ei onneksi tarvinnut kovin järeisiin toimenpiteisiin ruveta missään vaiheessa, vaan selvisin Rennien avulla.

On normaalia, että raskaana hemoglobiini laskee. Niin se mullakin lähti laskuun ja sen huomasi jo pelkästään siitä yleisestä vetämättömyydestä. Oloa on sen jälkeen kohentanut rautatabletit, joita paketissa on jäljellä enää viisi. Ne riittää siis ihan hyvin loppuajaksi, vaikka poika ei vielä viiden päivän sisällä syntyisikään. Riippuen toki synnytyksen jälkeisestä hemoglobiinista.

Mulla on aina ollut kuiva iho, mutta nyt raskauden aikana se on korostunut entisestään. Vartalovoiteita onkin kulunut hyvä määrä, kuten myös huulirasvaa. 

Koko raskausaikana en ole varsinaisesti palellut. Päinvastoin koko talven kuljin ulkona takki auki (siksikin, ettei se enää lopputalvesta mahtunut kiinni) ja alkukeväästä asti olisin voinut nukkua parvekkeella, kun sisällä on vain niin kuuma jatkuvasti. Päivän onkin monesti pelastanut kylmä suihku.

Mulle ei omat farkut ole mahtuneet jalkaan enää alkuraskauden jälkeen. Ne jäi jo todella aikaisessa vaiheessa pieniksi lantion kohdalta, joten viihdyin pitkään legginsit jalassa. Ei kauaakaan, kun omat legginsit alkoi puristaa mahasta, joten siirryin äitiyssukkahousuihin. Vaihtelua kaipasin jatkuvaan hame lookiin, joten ostin itselleni äitiysfarkut, jotka on palvelleet mua uskollisesti. Nykyään niitä vain saa olla jatkuvasti nostelemassa, mutta eihän niitä enää kauaa tarvitse käyttääkään.

Mahan kasvaessa lähes kaikki mun t-paidat ja topit on jääneet lyhyeksi. Kotipaitoina olenkin käyttänyt J:n t-paitoja, joista on kehkeytynyt muutama lemppari. Ne pisimmät mallit peittää mahan juuri sopivasti.

Olen aina tykännyt siitä, että sängyssä on paljon tyynyjä. Muutama kuukausi sitten ostin Ikeasta pitkulaisen tyynyn, joka mun oli ihan pakko saada sen söpöyden takia. Pitkään sitä varjelin, ettei se mene huonoksi, mutta erilaisten kipujen kasvaessa otin sen hyötykäyttöön. Se onkin ollut monen yön pelastus, enkä pysty nukkumaan enää jos kyseinen tyyny ei ole mun jalkojen välissä. Sohvalla löhötessäni rohmuan ympärilleni lähes jokaisen tyynyn ja yksi on vielä pakko tunkea jalkojen väliin. Melkein kaikki naiset varmasti ymmärtävän kyseisen helpotuksen, kun esim. tiettynä aikana kuussa saa maata kyljellään tyyny jalkojen välissä!

HANKINNAT VAUVALLE

Nyt kun kaikki tarpeellinen (ja tarpeeton) on hankittu vauvaa varten, ajattelin tehdä listan siitä mitä meiltä löytyy.

Ihan ensimmäinen asia, jota lähdin hankkimaan oli vaatteet. Hommahan repesi liitoksistaan, vaikka yritin jatkuvasti muistuttaa itseäni kuinka kävi viimeksi; Olivialla jäi noin puolet vaatteista käyttämättä, kun niitä oli yksinkertaisesti ihan liikaa.

Ei ole mitään järkeä ostaa kymmentä valkoista bodya, osta vasta sitten kun tiedät sukupuolen. Neutraaleja vaatteita tarttui kuitenkin mukaan joka kirppisreissulla, mutta poikalupauksen jälkeen oli liiankin helppoa napata sinistä ja vihreää mukaan.

Pitkään mietinnässä oli, että mihin vauvan vaatteet saadaan mahtumaan. Missä niitä on hyvä säilyttää, jotta ne on aina ulottuvilla ja pysyy järjestyksessä? Vertailin eri hoitopöytiä ja tulin lopulta siihen tulokseen, että se olisi meille ihan turha. Pikkuveljeltäni sain hänelle turhaksi jääneen hyllyn käyttöön. Siihen mahtui hyvin kaikki 50-56cm kokoiset vaatteet, hoitotarvikkeet sekä petivaatteet.

Olivian vauva-aikanakaan mulla ei ollut hoitopöytää vähäisen tilan vuoksi, vaan ostin pinnasängyn päälle kovapohjaisen hoitotason. Näin kävi myös tällä kertaa. Citymarketista tarttui mukaan puoleen hintaan myytävä suloinen Nalle Puh -hoitotaso.

Pinnasänky me saatiin J:n isosiskolta. Mulla ei siitä muita vaatimuksia ollutkaan, kuin vaalea sävy ja että se on ehjä. Tällä hetkellä pinnasängystä löytyy Brion turvakaukalo, kirpparilta löytynyt pinnasuoja ja mumman tekemästä äitiyspakkauksesta löytyneet viltti, uniriepu sekä mun virkkaama pieni viltti (jota ei kuvissa näy). Lakana siellä on lähinnä patjan pölynsuojana.

Turvakaukalossa könöttää Kuusamosta ostamani valkoinen poro-pehmo, jolla roikkuu korvasta ihan perus Emman tuttiketju.

Toistaiseksi pinnasängyn jalkopäähän sijoittui Citymarketista meidän bongaama Fisher Pricen pinnasänkylelu. Laitaan kiinnitettävässä lelussa soi rauhallista musiikkia sekä siihen syttyy hämäriä valoja. Vaihtoehtona on myös erilaisia luonnon ääniä. Tämä korvaa mielestäni enemmän kuin hyvin mobilen, jossa harvoin on yhtä kappaletta enempää vaihtoehtoja.

Libero -laukku meille kotiutui vasta pari viikkoa sitten. Siihen asti olin siinä uskossa, että sen edelleen saa napata synnäriltä mukaan kotiin lähtiessä, mutta nykyään se onkin noudettava K-kaupasta, kotiin tilattua kuponkia vastaan. Kun laukun noutamisesta ei kummoista vaivaa aiheutunut, päätin sen meille hankkia. Laukku kun toimitti hyvin hoitolaukun virkaa pitkän aikaa Oliviankin vauva-aikana. Kunnes sinne lopulta levisi joku juomapullo eikä tahra lähtenyt pesussakaan pois. Laukussa olleet perustuotteet tulee varmasti käytettyä. Eniten odotan paljon kehuttujen Libero touch -vaippojen kokeilemista vauvalle. Olivialla Liberon vaipat falskasivat niin pahasti, että tytöltä löytyi pelkästään Pampersia.  

Sitten meidän eteisestä löytyy mustat Brio Happy yhdistelmävaunut, jotka käytiin ostamassa maaliskuun lopulla. Niitä tällä hetkellä pölyltä suojaa hyttysverkko. Tähän mennessä viimeisenä ostettiin kylpyamme. Ammeesta löytyy kirpparilta löytynyt lämpömittari.

Jatkuvasti tuntuu siltä, että jotain tärkeää ja olennaista puuttuu. Mutta ehkä se on itse vauva?

RV37 NEUVOLA

Voi miten mä kaipaan meidän vanhaa neuvolan tätiä. Meillä oli keskiviikkona pitkästä aikaa perus neuvola, joka oli tähän mennessä lyhin käynti. En tiedä oliko terkkarilla huono päivä vai oliko mun asenteessa jotain vikaa, mutta en tykännyt käynnistä yhtään. Heti aluksi rupesi harmittamaan ja koko käynti meni enemmän ja vähemmän miettiessä sitä, kuinka tämä nyt on ensimmäinen neuvolakäynti, josta haluaisin mahdollisimman nopeasti pois.

Kuten sanoin, niin en tiedä johtuiko terkasta vai minusta, mutta käynti oli mun mielestä turha. Siellä ei juurikaan juteltu mistään ja kun olisin voinut alkaa avautumaan synnytyspelosta, joka on alkanut pikkuhiljaa hiipiä esiin, en saanutkaan sanoja suustani. Ehkä sitten ensi kerralla? Vauvan sykkeet oli taas hyvät, liikkeet ++ ja pää tuntui todella alhaalla. Terkka oli sitä mieltä, että vauva olisi kiinnittynyt, sillä hän ei kuulemma saanut päätä enää heilutettua. Jälleen kerran syttyi pieni toivon kipinä, että ehkä se sieltä vielä syntyykin. Kunnes terkka näpytteli sf-mitan koneelle ja sanoi, ettei siinä näy selvää laskua, joka yleensä tulee silloin, kun vauva on laskeutunut. Fiilis laski entisestään ja tuli taas se pieni epätoivo, ettei tämä sittenkään synny lähiaikoina.

Tutustuin kuitenkin asiaan ja voin väittää, että on täysin hölynpölyä että vauvan laskeutumisen näkee sf-mittaa tuijottamalla. Monella mitta on jatkuvasti kasvanut, vaikka vauva olisi selvästi laskeutunut. Mä luotan enemmän siihen, että huomaan itse vauvan laskeutuneen ja kaksi eri lääkäriä ovat sanoneet vauvan pään tuntuvan todella alhaalla lantiossa. Että ikävä vanhaa terkkaa todellakin on...

Seuraava aika neuvolaan on ensi keskiviikkona ja synnytykseen asti siellä käydään kerran viikossa. Joka viikko saa siis toivoa, että seuraavan kerran neuvolassa käydään vauva sylin puolella!

Lupauksia siihen suuntaan on ollutkin jo, sillä viime yö meni supistusten takia huonosti. Vähän puolenyön jälkeen alkoi säännölliset (väliä 4-6min) kipeät supistukset, jotka puolen tunnin jälkeen olivat jo niin kipeitä ettei pelkkä hengittely meinannut riittää. Olin kuitenkin niin valmis lähtemään synnärille, että en kokenut kipua häiritsevänä. Lähinnä odotin että ne kipeytyisivät vielä entisestään ja jatkuisivat, kunnes vauva on sylissä. Tunnin ajan kärvistelin supistusten kanssa ja mietin, että kohta voisi äidille soitella, että tulee meille Olivian univahdiksi. Nousin käymään vessassa ja kun tulin takaisin sänkyyn, niin supistusväli oli pidentynyt 20 minuuttiin ja kolmen supistuksen jälkeen kaikki oli ohi.

Uni ei tullut seuraavaan tuntiin, kun otti niin kovin päähän. Aamulla kun heräsin, halusin vain nukkua koko päivän yli. En ole taikauskoinen, mutta kirosin mielessäni, että pitääkin olla perjantai 13. Koko päivä meni enemmän ja vähemmän sängyn pohjalla, kunnes illalla lähdettiin kolmistaan puistoon. Huomenna Olivia pääsee parhaan ystävänsä synttäreille ja illalla mun vanhempien luona odottaa Euroviisu katsomo! Todellisuudessahan mua ei ole enää vuosiin kiinnostanut koko Euroviisut, mutta siitä on tullut perinne. Olen yli kymmenen vuoden ajan äitini kanssa katsonut Euroviisut yhtä kertaa lukuunottamatta. Eihän sellaista perinnettä voi rikkoa!

Toivottavasti teillä oli onnistunut perjantai 13. Hyvää viikonloppua!

37+1

Taas on luonnoksiin kertynyt läjä postauksia, jotka vain odottaa joko julkaisua tai viimeistelyä. Tietokonetta ei tule avattua läheskään päivittäin, vaikka ei olisi mitään tekemistä. 

Huomenna päästään pitkästä aikaa neuvolaan. Mulla on jo vähän ikävä turisemaan vauvajuttuja, vaikka toivonkin ettei neuvolassa tarvitsisi enää montaa kertaa huomisen jälkeen käydä.

Viimeiset kaksi viikkoa on tuntuneet todella pitkiltä ja aika matelee entisestään mitä lähemmäs kuun loppua mennään. Äitiyspolikäynnin jälkeen on ollut vain synnytystapa-arvio, jota odotin kauhulla johtuen muistoista, jotka palasivat mun mieleen. Oliviasta tehty arvio oli todella kivulias ja epämukava. Nyt oli kaikista peloista huolimatta helppo mennä tutulle lääkärille, vaihtaa kuulumiset ja jutella niitä näitä tutkimuksen aikana. Juteltiin synnytyksestä ja siitä, mikä kaikkein eniten jännittää tai pelottaa. Tutkimus itsessään oli nopeasti ohi ja käynnistä jäi hyvä mieli. Hyvin kuulemma mahtuu syntymään! 

Mitä muuta on tapahtunut viimeisen viikon aikana? J:n kanssa käytiin kävelemässä Ruissalossa ensimmäisten lämpimien päivien kunniaksi. Ruissalo on mun ehdoton lempipaikka Turussa ja ylipäänsä koko Suomessa. Siellä on tullut vietettyä hyviä ja huonoja hetkiä, mutta sieltä ei ole koskaan pahoilla mielin lähdetty pois. Merellä on uskomaton kyky parantaa mun mielialaa joka kerta.

Lauantaina käytiin J:n kanssa mökkeilemässä. Vilpoisesta tuulesta huolimatta oli ihanaa olla koko päivä ulkona meren äärellä. Siellä tulee varmasti käytyä useampaan kertaan tänä kesänä, seuraavan kerran toivottavasti jo vauva masun ulkopuolella. Oliviakin on tarkoitus ottaa mukaan, hän kun olisi varmasti innoissaan siellä olevasta isosta trampoliinista. Sellainen kun olisi pakko meillekin saada.

Äitienpäivänä Olivia tuli normaalia aikaisemmin isänsä luota kotiin. Päiväunien jälkeen lähdettiin kolmestaan mun vanhempien luo syömään. Mun äidillä oli tuplajuhlapäivä, sillä hänellä oli samalla synttärit! Hauskaa, että mun äiti on syntynyt 8.5., jolloin synttärit osuu muutaman vuoden välein äitienpäivään ja mun isä taas on syntynyt 11.11., joka on muutaman vuoden välein isänpäivä. 

Mun isoveli oli käynyt heillä jo aikaisemmin ja ostanut mullekin suklaakonvehteja sekä sain valita yhden ruusun äidille tuodusta kimpusta. Me oltiin Olivian kanssa askarreltu mummalle pari korttia ja mä leivoin vadelma-suklaakakun.

Kylässä vierähti muutama tunti ja sen jälkeen käytiin vielä J:n äidin luona viemässä tälle kukkia ja meidän kaikkien kolmen tekemä kortti. Mä piirsin kukat ja sydämet, jotka Olivia keksi, Olivia väritti ne ja J kirjoitti onnittelutekstin.

Kotona oltiin vasta kymmenen maissa ja pitkä päivä oli vaatinut veronsa. Olen nykyään valmis nukkumaan jo hyvissä ajoin, mutta yritän silti pitkittää sänkyyn menemistä mahdollisimman pitkään, etten herää keskellä yötä pirteänä (ihan kuin pirteys olisi nykyään joku ongelma, heh).

Tänään käytiin Olivian kanssa ulkoilemassa, kun kaupasta löytyi hieno pyöräilykypärä. Kyllä tyttö hienosti polkee, mutta jarruttaminen on vielä vähän hakusessa. Kerran sain spurtata vauhtihirmun perään ja sen jälkeen olenkin ollut makuuasennossa. Jokainen jalkojen liikahdus tuntuu puukoniskuna häpyluulla. Töpötän pieni askel kerrallaan eteenpäin, jotta kipu ei vie jalkoja alta. Seuraavan särkylääkkeen saa ottaa vasta huomenna, ettei vuorokausiannos ylity, mutta pian pääsee jo nukkumaan!

37+0

Tällä viikolla olisi suunnitelmissa tehdä äitini kanssa suursiivous meillä, jota ei varmasti tule tehtyä enää vauvan syntymän jälkeen. Kuun vaihteessa saan parvekkeenkin kuntoon, sillä silloin sinne tulee vihdoin ja viimein matto!

Vuorokausi on vaihtunut ja laskettuun aikaan tasan 20 päivää. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

KELTAINEN TOUKOKUU

Tasan 30 päivää laskettuun aikaan ja sinisellä tussilla ympyröity päivä näkyy jo seinäkalenterissa. Nyt ei enää odoteta toukokuuta vaan eletään päivä kerrallaan kohti sitä viimeistä päivää.

Vauva voi syntyä hetkenä minä hyvänsä eikä sitä lähdetä enää estelemään, mikäli hän päättää yksiöstään poistua. En ole synnytystä ajatellut sen enempää, kuin että se koittaa viimeistään kuuden viikon päästä. Tavalla tai toisella. Ainoa toive tällä hetkellä on, että en ole enää kesäkuussa raskaana.

Vuorokauden aikana maha tipahti

Mutta miten meni vappu? Ihan niin kuin mikä tahansa muukin viikonloppu. Perjantaina Olivian päiväkodissa oli vappujuhlat. Viime vuonna Olivia ei halunnut pukeutua, mutta nyt hän oli innoissaan ballerina-asusta, tiarasta ja taikasauvasta. Sukkahousut ei meinanneet kelvata, sillä Annina Ballerinallakaan ei kuulemma sukkahousuja ole.

Tyttö, josta on mahdoton saada normaalia kuvaa :D

Iltapäivällä sain vihdoin siivottua ja järkättyä Olivian huoneen uuteen uskoon. Nyt on paremmat mahdollisuudet siihen, että Olivia ei sotke sitä silmänräpäyksessä. Illalla fiilikset oli maassa, mutta sain siivottua keittiön ja vaihdettua lakanat.

En osannut odottaa, että vappu toisi mukanaan niin suuria tunteita. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että en ole osa mitään suurta ja yhteistä. Istuin kotona ja mietin, kuinka hauskaa olisi olla kavereiden kanssa ulkona. Jo pelkästään tuon yhden illan takia on helppo sanoa, että tämä raskaus on paljon vaikeampi kuin viimeksi. Aika tuntuu pidemmältä, kun ympäri vuorokauden joku paikka sattuu. Eikä väsymys auta asiaan. Nukun taas paljon huonommin ja alle 12 tunnin yöunet ei meinaa riittää.

Lauantaina nukuttiin J:n kanssa pitkään ja käytiin kääntymässä keskustassa. Silloin siellä ei vielä ollut paljoa porukkaa, mutta pari tuntia sen jälkeen Facebook täyttyi torilta otetuista kuvista, joissa vappukansaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Aurinko paistoi ja auton lämpömittari näytti lukua +16. Sillä hetkellä taas harmitti.

Käytiin mun porukoilla, jonka jälkeen haettiin J:n äiti juna-asemalta ja vietiin kotiin. Myöhemmin illalla käytiin abc:lla ja paluumatkalla mulla oli niin hauskaa, että meinasi happi loppua. Muistelin nimittäin mun ja J:n vanhoja riitoja, jotka kaikesta päätellen on olleet todella tarpeellisia ja fiksuja. 

Yöllä ei meinannut uni tulla, jonka seurauksena nukuin tänään kahteen asti. Mitään suunnitelmia ei vielä toistaiseksi ole, mutta kovasti tekisi mieli pakkailla sairaalakassia tai tehdä ristiäiskutsuja, mutta kaikki tähän mennessä tehtävä tuntuu olevan tehty. Kassista puuttuu vain jokapäiväisessä käytössä olevat tavarat ja ristiäiskutsuja ei voi tehdä enempää ennen, kuin päivä on tiedossa.

Toukokuu alkoi ihanan aurinkoisesti ja luvassa on paljon lämpimiä päiviä, joten toivottavasti pian päästään ulkoilemaan yksi pieni ihme rattaissa.

Viettäkää kiva sunnuntai!