HUONOJA PÄIVIÄ

Puoli tuntia sitten vaihtui rv39+6 ja edelleen ollaan yhdessä kasassa. Turhauttavinta tästä tekee se, että olen jo noin viidentoista viikon ajan ollut varma, ettei tämä raskaus tule jatkumaan laskettuun aikaan asti. Oloja on ollut. Kipeitä epäsäännöllisiä ja säännöllisiä supistuksia, kamalia sukkapuikkokipuja ja ajoittaista paineen tunnetta helmikuusta asti.

Helmikuussa paikat olivat pehmenneet, mutta kiinni ja kohdunkaulaa jäljellä 4cm. Myöhemmin kaula lyhentyi kolmeen senttiin ja kaksi viikkoa sen jälkeen jäljellä oli enää 1,5cm. Viimeisin tutkimus tehtiin synnytystapa-arviossa vajaa kuukausi sitten ja kiinnostaisi jo tietää onko tilanne edistynyt mitenkään. Luulisi, että nämä viimeisen viikon aikana päivittäin tulleet vihlaisut olisivat edes jotain saaneet aikaiseksi.

Pahimmillaan odotusta on vielä kaksi viikkoa jäljellä enkä todellakaan haluaisi joutua käynnistykseen. Olen siitä lukenut niin paljon pahaa ja niin vähän hyvää, että toivoisin tämänkin synnytyksen käynnistyvän spontaanisti. Ja mielellään mahdollisimman pian. Olivia syntyi viikolla 40+3 ja jotenkin oletin, että toinen lapsi syntyisi lähes aina aikaisemmin. No, onhan siihenkin aikaa vielä neljä päivää.

Ikuisuudelta tuntuvan odotuksen lisäksi on alkanut erilaiset asiat stressaamaan. Ja helpostihan sitä ahdistuu, kun olo on malttamaton ja vaikea. Kivut ja väsymys ei taas helpota tilannetta lainkaan. Suututtaa helposti, ahdistaa helposti ja on turhautunut olo. Eniten huolettaa raha-asiat, sillä tilanne on se ettei tämä asunto riitä meille kovinkaan pitkään, vaikka toisin kuvittelin, ja tarkoitus olisi muuttaa joko isompaan kolmioon tai neliöön. Ja vielä mieluusti rivitaloon, jotta lapsilla olisi mahdollisuus leikkiä omalla takapihalla. No tein sen virheen, että aloin etsiä asuntoa jo nyt ja kuinka ollakaan, löysin aivan täydellisen rivitalokolmion, josta myös J piti. Mikä sitten mättää? Vuokravakuus. Se tuottaa ongelmia ja päänsärkyä. Ahdistusta lisää mun läheisten vinoilu siitä, että mä muutan vuoden välein. Tottahan se on, ja joka kerta sanon asuvani kyseisessä asunnossa ainakin pari vuotta, mutta tilanteet muuttuu jatkuvasti enkä ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt ennustamaan, että riittääkö tila vielä vuoden päästä. 

Haaveilla silti aina voi, jos muuhun ei kykene...