1. kesäkuuta 2016

MUN SAIRAALAKASSI

Sairaalakassiksi nimetty laukku ehti roikkua eteisen naulakossa pari kuukautta, kunnes se siirtyi olohuoneeseen. Laukusta puuttuu vielä kaikki jokapäiväisessä käytössä olevat hygieniatarvikkeet ja muu käyttötavara, mutta suurin osa tavaroista sieltä jo löytyykin.

Paljon olen lukenut kommentteja siitä, kuinka turha sairaalakassi joidenkin mielestä on. Kuinka sairaalassa pärjää pelkällä neuvolakortilla ja kännykällä. Mies voi tuoda loput tavarat seuraavana päivänä. Itse kuitenkin tykkään jo pelkästä pakkaamisesta. Olen ihan pienestä asti jo hyvissä ajoin ennen matkaan lähtöä pakannut laukkuni täyteen kaikenlaista tavaraa, josta suurin osa on lopulta jäänyt käyttämättä. Ruotsin risteilystä kuultiin pieninä ainakin viikkoa ennen lähtöä ja jo samana iltana mulla oli reppu ja käsilaukku täynnä värityskirjoja, kyniä, hiustarvikkeita, lehtiä ja kaikkea muuta mahdollista. Muutama pehmolelukin päätyi aina mukaan. Kirjoitustaito oli pakkaamisessa hyvä, sillä kirjoitin pitkän listan kaikkea mitä tulen mahdollisesti tarvitsemaan. Sitä teen tosin yhä.

Joten mä otan mielelläni laukun mukaan sairaalaan. Sieltä löytyvät hygieniatarvikkeet haluaisin käyttöön mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen ja esimerkiksi nukkumaan en voi mennä ilman hampaiden pesua. Jos kävisikin tuuri ja saataisiin perhehuone, niin en halua olla häätämässä J:tä kotiin hakemaan mulle kaikkea tarvitsemaani.

Mitä sieltä laukusta sitten löytyy?

Siitä on jo lähes neljä vuotta, kun olen viimeksi käyttänyt kuukautissiteitä ja olin sen vuoksi ihan pihalla niitä ostaessani. Jälkivuodolle soveltuvaa sidettä oli todella vaikea löytää, sillä kaikissa pakkauksissa mainittiin, kuinka ohuita ja ihanasti laventelilta ja aloe veralta tuoksuvia niiden sisältämät siteet ovat. Ostin lopulta kahta eri merkkiä ja niistä yösiteet, jotka toivottavasti ovat sitten jotain muuta, kuin ruusun terälehtiä tuoksuineen päivineen. Onneksi synnäriltä voi napata mukaan nipun niitä tiiliskiviä, niin ei ainakaan ole ensimmäisinä päivinä huolta imukyvystä.

Muuten laukusta tulee lähdön hetkellä löytymään:
(pahoittelen kuvien kamalaa laatua, en tiedä mitä puhelimen kamera on nauttinut)

Neuvolakortti ja kukkaro. Ne kulkevat tällä hetkellä joka paikkaan mun käsilaukussa.

Hygieniatarvikkeista hammasharja ja -tahna, shampoo, hoitoaine, saippua, kasvojenpuhdistuaine, deodorantti, sheiveri sekä varmuuden vuoksi muutama liivinsuoja ja siteitä.

Lisäksi hiusharja ja pompula, käsirasva ja huulirasva sekä nenäliinoja.

Laukusta löytyy myös purkkaa, suklaata ja mun kotiinlähtövaatteet, joihin kuuluu lökärit, kaksi toppia ja ohut pitkähihainen sekä muutamat sukat, alushousut ja rintaliivit. Imetysliivejä en ole vielä ostanut, enkä tiedä tulenko sellaisia missään vaiheessa ostamaankaan. Osastolla olen sairaalan vaatteissa, lukuunottamatta sukkia, jotka tuon kotoa. Inhoan sairaalan putkisukkia, jotka menevät jatkuvasti rullalle.

Ennen lähtöä nappaan mukaani vielä omat lääkkeet, kännykän ja laturin sekä meikkipussin, mikäli sen muistan. En osastolla aio meikata enkä välttämättä sieltä kotiin lähtiessäkään, joten en meikkejä ole edes listaani kirjannut.

Vauvan kotiinlähtövaatteet on valmiina kangaskassissa turvakaukalossa. Niistä lisää myöhemmin!

5 kommenttia:

  1. Näyttäis ainakin samoilta siteiltä mitä mä ostin :D ei tuoksu ruusuilta, mut toimii! Mut ne sairaalan "vaipat" oli kyllä ihan ykkösiä ekat päivät!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! :D Ne on kyllä aika tehokkaita, vaikka ei kovinkaan miellyttäviä :D

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä! Pitäisi itsekkin jo ruveta pikku hiljaa pakkaamaan :) Itselläni on löytyny listalta joka kerta pillimehut ja jotain pientä naposteltavaa! Siellä jos jossain tulee himo ruokaan.

    Pakko kuitenkin kysyä, mihin ihmeeseen sinä tarvitset sairaalassa sheiveriä? :D Kysymys ei ole mitenkään pahalla kysytty :) heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) viimeksi mun äiti toi kaikenmaailman naposteltavaa seuraavana päivänä, että luotan siihen tälläkin kertaa ja jätän syötävät pakkaamatta :D suklaalevyä lukuunottamatta tietysti!

      Ymmärrän ihmetyksesi ja olinkin tuohon postaukseen kirjoittamassa pientä selitystä sheiveristä, mutta jätin sen kuitenkin pois :D Mulla on siis pienimuotoinen pakkomielle sheivata kainalot joka ikinen kerta, kun käyn suihkussa. Joten siksi se on mukana :D

      Poista