Olen ollut laittoman laiska blogin puolella. Ajatus ei kulje, niin on vaikea saada aikaan mitään julkaisukelpoista. Siksi päätin eilen illalla julkaista teille luonnoksissa jonkin aikaa odottaneen tekstin.
Tällä hetkellä olen korviani myöten täynnä tätä raskautta. Ja sen myöntäminen tuntuu pahalta jo pelkästää siksi, että me odotettiin kahta viivaa testiin viisi kuukautta ja monet paljon paljon pidempään, enkä siltikään osaa olla tästä hetkestä kiitollinen. Rakastan vauvamahaani ja rakastan joka hetki kasvavaa pientä Nappulaa, mutta kaikki nämä oireet alkaa käydä todella raskaiksi. Viikon putkeen kestänyt päänsärky alkaa syödä voimia ja uutena tuttavuutena on supistukset. Tänään neuvolakäynnin lopussa varattiinkin supistusten vuoksi ylimääräinen lääkäriaika ensi viikolle. Supistusten lisäksi suht uutena kaverina on ilta- ja yöhikoilu. Voisin ihan tyytyväisenä majoittua yöksi parvekkeelle patjan, peiton ja tyynyn kanssa.
Tänään oli tosiaan ihan virallinen neuvola, jossa saatiin kelan paperit ja meille kerrottiin isyyden tunnustamisesta ja yhteishuollosta päättämisestä sekä
vapaaehtoisesta testistä, jossa 2-5 päivän ikäiseltä vauvalta otetaan
kantapäästä verinäyte, josta seulotaan synnynnäisiä
aineenvaihduntasairauksia. Tein heti kotiin päästyämme kaikki tukihakemukset ja täytettiin J:n kanssa TYKSiin raskauden esitietolomake.
★ ★ ★
Pääsin taas juttelemaan mun mieltä painaneista asioista hoitajan kanssa, kuten painosta ja omasta kehonkuvasta. Hoitaja osasi kysyä juuri sellaisia kysymyksiä, joihin on helppo vastata ilman, että joutuu miettimään kuinka jonkin asian pukee sanoiksi. En nimittäin ole hyvä puhumaan kyseisestä aiheesta ja välttelenkin sitä paljon.
Hoitajasta on tullut yksi tärkeimmistä tukihenkilöistä mulle ja olen sen vuoksi ravannut neuvolassa niin paljon. Ei ollut kyyneleet kaukana, kun hän tänään ilmoitti jäävänsä tämän kuun jälkeen opintovapaalle. Viimeisen kerran hänet näen kolmen viikon päästä, ellen sitten yhä puhise raskaana toukokuun jälkeen. Pieni kapinallinen mun sisällä heräsi heti, että millekään sijaiselle mä en sitte ainakaan puhu! Ja todellisuudessahan ei ole edes mitään järkeä lähteä vuodattamaan kaikkea, mitä olen tälle hoitajalle kertonut, sillä luultavasti näen sijaista hyvin vähän. Koen kyseiset asiat niin vaikeina, etten niitä haluaisi moneen kertaan kertoa alusta asti.
Neuvolan jälkeen tultiin hetkeksi kotiin ennen kuin lähdettiin hakemaan Oliviaa päiväkodista. Sieltä mentiin shoppailemaan Olivialle vaatteita ja vietettiin tovi kauppakeskuksen leikkipaikalla. Olivia pääsi leikkimään ikäisensä pojan kanssa ja mä huuli vapisten seurasin, kuinka leikkipaikkaa taapersi ympäri alle vuoden ikäinen poika. Kerran poika pyrki mun syliin, mutta tyydyin vain vähän kutittamaan kainalosta, sillä en usko pojan vanhempien ilahtuvan siitä, että tämä vauvahullu olisi lähtenyt juosten heidän pieni suloisuus kainalossa ulos :D
Nyt on ehkä hyvä aika mennä nukkumaan, näin muutama tunti liian myöhään. Hyvää alkanutta kuukautta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti