3. tammikuuta 2016

TERVETULOA 2016

Vuosi 2015 oli yhdellä sanalla kuvattuna rankka. Paljon tapahtui hyviä asioita, mutta sitäkin enemmän niitä pahoja. Inhottavia ja ihania muistoja.


Viime vuosi oli mun ja J:n suhteen koetinkivi. Nyt tuntuu, että selvitään mistä vaan, koska ollaan yhä tuon hirvittävän vuoden jälkeen yhdessä. Paljon riideltiin ja monesti ruvettiin tavaroitamme pakkaamaan. Paljon tuli tehtyä asioita, joita kadutaan, mutta paljon tuli myös annettua anteeksi ja vannottua rakkautta. Moni olisi vastaavan vuoden jälkeen eronnut ja sitä mekin monesti mietittiin, että mikähän meitä vaivaa kun vieläkin toisiamme jaksetaan. Fiksumpaa olisi erota. Mutta tässä sitä ollaan, eikä kumpikaan ole mihinkään menossa. Jaksetaan yhdessä yksi vuosi lisää.

Koska tosiasia on, että mä en pysyisi kasassa ilman J:tä. Ilman sitä, joka jaksaa päivä toisensa jälkeen tukea ja kannustaa mua, vaikka tuntisin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi. Ilman sitä, joka ärsyttää mua tahallaan niin kauan, että suutun. Ilman sitä, joka kertoo joka päivä rakastavansa mua. Ilman sitä, joka kehuu mua, kun oletan näyttäväni ryhävalaalta. Ilman sitä, joka vertaa itseään kuolaavaan kameliin, kun itken. Ilman sitä, joka jaksaa kuunnella mua, vaikka kerron samaa asiaa sadannen kerran.

Olivian isä tuhosi mun itsetunnon ja kyvyn luottaa ihmisiin. Sen vuoksi mä pelkään joka päivä ja sen vuoksi mun uusin diagnoosi on keskivaikea masennus. Sen vuoksi mä en pysty suoriutumaan normaaleista päivärutiineista. Sen vuoksi mä en enää pysty nukkumaan oikealla kyljellä...

Tämä on aihe, josta mä voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Mutta mä pääsen käymään läpi näitä asioita reilun viikon päästä. Silloin mä käyn ensimmäisen kerran paikassa, jossa mun kuuluisi olla töissä. Aikuispsykiatrian poliklinikka. Mä tunnen suurta syyllisyyttä ja häpeää siitä, että mä joudun hakemaan apua yhden ihmisen vuoksi. Ja siksi herää kysymys. Miksi yksi ihminen saa tuhota niin paljon saamatta siitä rangaistusta? Miksi jonkun elämä on niin arvoton, että sen saa polkea maahan ja sylkeä päälle?

En tiedä kuinka paljon uskallan aiheesta avautua täällä, mutta näin suurinpiirtein tulen varmasti asioista puhumaan. Aihe on mulle vaikea ja se määrittää paljon sitä, mikä mä nykyään olen. Mua ei toistaiseksi punnita neuvolassa ollenkaan, sillä ne numerot ahdistaa mua. Ja mä käyn vähintään kerran viikossa kuuntelemassa vauvan sydänääniä, jotta varmistun siitä, että pieni on yhä elossa, vaikka potkuja muutaman kerran päivässä nykyään tunnenkin.

Joka ilta jaksan toivoa, että seuraava päivä on parempi. Huomenna mä pesen ne pyykit. Huomenna hymyilen enemmän. Ja onhan niitä hymyn aiheita ollutkin.

Tammikuussa alettiin J:n kanssa miettiä yhteistä tulevaisuutta.
Helmikuussa muutettiin J:n kanssa yhteen ja kotiutin vihdoin pitkään toivomani chinchillan.
Maaliskuussa J kosi.
Huhtikuussa päätettiin jättää ehkäisy pois.
Kesäkuussa Olivia täytti 3 vuotta ja muutettiin isompaan asuntoon.
Elokuussa pääsin opiskelemaan mielenterveys- ja päihdetyötä.
Elo- syyskuussa käytiin paljon ajelemassa ja kalastamassa J:n kanssa.
Syyskuussa tein positiivisen raskaustestin.
Lokakuussa oli ensimmäinen neuvola.
Marraskuussa oli ensimmäinen ultra.
Joulukuussa sain parhaan joululahjan; matkan Kuusamoon.

Jokaiseen kuukauteen mahtuu paljon pieniä hyviä asioita, mutta tuossa on ne suurimmat ilon ja onnen aiheet. Vuoden hauskuuttajaksi nimeäisin ehdottomasti Olivian. Tytöllä on välillä ihan hulluja juttuja, niin että kaikki ympärillä olevat purskahtavat nauruun. Olivia onkin todella huumorintajuinen ja tykkää naurattaa muita :)

Hyvää Uutta Vuotta 2016! Olkoon tämä vuosi täynnä iloa ja rakkautta

2 kommenttia:

  1. Kommentoin nyt vielä tähänkin, et niin tiedän miltä ahdistus painosta tuntuu. Mulla oli ennen meijän Juusoa (... :D) ongelmia syömisen kanssa eikä se mörkö oo vieläkään poissa. Neuvolassa punnittiin, mut mä pidin silmäni tiukasti kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juusot korjaa monia ongelmia :D ensimmäisellä neuvolakäynnillä vaaka näytti 3kg enemmän kuin kotona aikaisemmin samana päivänä ja pidättelin koko loppuajan itkua. Parin käynnin jälkeen sain sanottua, että paino ahdistaa, niin neukkutäti ymmärsi ja sanoi ettei tee painolla yhtään mitään, kun näkee etten ole ylipainoinen ja niin kauan kuin virtsassa ei ole sokeria, kaikki on hyvin. Silti on joku pakottava tarve käydä vaa'alla parin päivän välein :|

      Poista