21. toukokuuta 2016

RASKAUSAJAN MUST HAVES

Laskettuun aikaan jäljellä kymmenen päivää ja päivittäin odotan sitä hetkeä, kun supistukset kipeytyy ja lähtö synnärille vihdoin koittaa. Näin loppuvaiheessa tiedän jo mitä ilman en olisi raskausaikana pärjännyt ja niitä ajattelin nyt teille listata. Kaikkien raskaudet on jollain tavalla erilaisia, joten ne jotka auttoi minua ei välttämättä sovi sinulle tai ole muuten ollenkaan tarpeellisia. Ja päinvastoin.

Pidempään mun blogia lukeneet varmasti tietävät, että mulla oli huimausta ihan raskauden ensimmäisistä viikoista asti. Samasta vaivasta kärsin suurimman osan myös Olivian odotusajasta. Kummallakaan kertaa ei ole mitään syytä löydetty, joten olen itse yrittänyt kaikkeni jotta se pysyisi edes jotenkin kurissa. Tuli kokeiltua makoilua, ulkoilua, säännöllisiä ruokailuja, veden juomista, suolaisen ja makean syömistä, mutta kaikkein parhaiten lopulta auttoi sokeripalat. Aina ennen ulos lähtöä nappasin pari sokeripalaa suuhun ja join kivennäisvettä tai limsaa pari hörppyä. Sillä selvisin suurimman osan kauppareissuista.

Närästyksestä kärsin myös todella pitkään. Siitä oireesta pääsin eroon muutama viikko sitten, kun maha laskeutui. Mun ei onneksi tarvinnut kovin järeisiin toimenpiteisiin ruveta missään vaiheessa, vaan selvisin Rennien avulla.

On normaalia, että raskaana hemoglobiini laskee. Niin se mullakin lähti laskuun ja sen huomasi jo pelkästään siitä yleisestä vetämättömyydestä. Oloa on sen jälkeen kohentanut rautatabletit, joita paketissa on jäljellä enää viisi. Ne riittää siis ihan hyvin loppuajaksi, vaikka poika ei vielä viiden päivän sisällä syntyisikään. Riippuen toki synnytyksen jälkeisestä hemoglobiinista.

Mulla on aina ollut kuiva iho, mutta nyt raskauden aikana se on korostunut entisestään. Vartalovoiteita onkin kulunut hyvä määrä, kuten myös huulirasvaa

Koko raskausaikana en ole varsinaisesti palellut. Päinvastoin koko talven kuljin ulkona takki auki (siksikin, ettei se enää lopputalvesta mahtunut kiinni) ja alkukeväästä asti olisin voinut nukkua parvekkeella, kun sisällä on vain niin kuuma jatkuvasti. Päivän onkin monesti pelastanut kylmä suihku.

Mulle ei omat farkut ole mahtuneet jalkaan enää alkuraskauden jälkeen. Ne jäi jo todella aikaisessa vaiheessa pieniksi lantion kohdalta, joten viihdyin pitkään legginsit jalassa. Ei kauaakaan, kun omat legginsit alkoi puristaa mahasta, joten siirryin äitiyssukkahousuihin. Vaihtelua kaipasin jatkuvaan hame lookiin, joten ostin itselleni äitiysfarkut, jotka on palvelleet mua uskollisesti. Nykyään niitä vain saa olla jatkuvasti nostelemassa, mutta eihän niitä enää kauaa tarvitse käyttääkään.

Mahan kasvaessa lähes kaikki mun t-paidat ja topit on jääneet lyhyeksi. Kotipaitoina olenkin käyttänyt J:n t-paitoja, joista on kehkeytynyt muutama lemppari. Ne pisimmät mallit peittää mahan juuri sopivasti.



Olen aina tykännyt siitä, että sängyssä on paljon tyynyjä. Muutama kuukausi sitten ostin Ikeasta pitkulaisen tyynyn, joka mun oli ihan pakko saada sen söpöyden takia. Pitkään sitä varjelin, ettei se mene huonoksi, mutta erilaisten kipujen kasvaessa otin sen hyötykäyttöön. Se onkin ollut monen yön pelastus, enkä pysty nukkumaan enää jos kyseinen tyyny ei ole mun jalkojen välissä. Sohvalla löhötessäni rohmuan ympärilleni lähes jokaisen tyynyn ja yksi on vielä pakko tunkea jalkojen väliin. Melkein kaikki naiset varmasti ymmärtävän kyseisen helpotuksen, kun esim. tiettynä aikana kuussa saa maata kyljellään tyyny jalkojen välissä!

2 kommenttia:

  1. Mulla oli kanssa tuota järkyttävää huimausta raskausaikana! Itsehän en siihen mitään helpotusta löytänyt joten tajukin lähti pari kertaa :/
    Täytyy pistää korvan taakse tuo sokeripalavinkki jos mahdollisissa tulevissa raskauksissa ilmenee samaa ongelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mä onneksi säilyin ilman pyörtymistä! Sitä kyllä pelkäsi joka päivä.
      Vaikka vika ei ilmeisesti ollut verensokerissa, niin silti ne sokerinpalat jotenkin kohensi oloa. Välillä sai olla hetken kaksinkerroin, mutta paljon helpompi oli lähteä kun oli ne pari palaa imeskellyt :)

      Poista