HUHTIKUU LÄHENEE LOPPUAAN

Jälleen ollaan viikko lähempänä laskettua aikaa. Vaikka virallisestihan raskausviikko vaihtuu tiistaina eikä sunnuntailla ole tällä hetkellä mun elämässä sen suurempaa merkitystä, kuin millään muullakaan päivällä. Arkipäivät ei eroa viikonlopusta mitenkään. Mun elämään kuuluu tällä hetkellä löhöily ja yksittäisten menojen odottelu enemmän ja vähemmän innolla.

Tänään oli suunnitteilla jotain kivaa ja Olivia tulikin sen vuoksi kaksi tuntia etuajassa isältään kotiin. Pikainen vaatteiden vaihto ja kohti J:n kummipojan 5-vuotissyntymäpäiviä! Synttärisankari oli innoissaan meidän viemästä suuresta pikkuautojen kuljetusrekasta. Parin tunnin päästä rekka osasi jo lentää ja Olivian kanssa juostiin ympäri yläkertaa karkuun, kun rekka ampui meitä kohti. On niin ihanaa nähdä, miten pienestä lapset iloitsee. Ja kuinka hyvä mielikuvitus lapsilla on!

Olivia tulee joka kerta paremmin juttuun perheen vähän alle 3-vuotiaan tytön kanssa. Tytöillä on monta yhteistä mielenkiinnon kohdetta, kuten kotileikki, kirjojen lukeminen muille sekä palapelit. Molemmat ovat hyvin määrätietoisia, joten sanomista tulee puolin ja toisin. Mutta sehän on pelkästään hyvä asia, ettei toinen ole ihan vietävissä vaan molemmat osaavat pitää puolensa leikissä.

Mulla oli koko vierailun ajan enimmäkseen hyvä olla. Viime aikoina huimaus on väistynyt lähes kokonaan, mutta riesana on kipeät supistukset sekä tunne siitä, että joku repisi mun jalkoja irti. Nyt on pari yötä ollut ihan hilkulla, että soitanko synnärille vai en, sillä panadolin voimalla on pitänyt mennä nukkumaan. Alaselkä, nivuset ja alavatsa särkee inhottavasti ja asennon vaihtaminen on tuskaisaa. Mutta lopulta olen vain nukahtanut, sillä olen lähes koko viikon ollut todella väsynyt huolimatta siitä, kuinka pitkään olen nukkunut.

Juhlien jälkeen Olivia kömpi sohvalle J:n kainaloon katsomaan lastenohjelmaa, joka osoittautui vähän jännäksi. Ruoaksi tyttö pyysi puuroa ja söikin sitä koko lautasellisen. Sen jälkeen ehdittiin vielä leipomaan mokkapaloja (tai Olivian sanoin nokkapaloja), joita tyttö tosin saa maistaa vasta huomenna, sillä uniaika koitti ennen kuin ne olivat valmiit tulemaan uunista ulos.

Ensi viikoksi ei näillä näkymin ole muuta ohjelmaa, kuin neuvola-ajan varaaminen heti huomenna. Onnistuin joka päivä tällä viikolla unohtamaan sen ja totta kai se muistui mieleen juuri, kun neuvolan soittoaika oli päättynyt.

Viikon päästä ollaankin jo toukokuun puolella ja Nappula on tervetullut maailmaan minä päivänä tahansa. Yksiön vuokrasopimus päättyy viimeinen päivä toukokuuta ja toivon, että poika ei kapinoi ja päätä jäädä yhtään sen pidemmäksi aikaa!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

ÄITIYSPOLILLA

Eilen käytiin J:n kanssa äitiyspolilla. Odotin käyntiä innolla ja tuntui, että se päivä ei koita koskaan, mutta niin vain sekin on jo takanapäin. Maanantai-iltana muistiin palautui käynti samaisella poliklinikalla, kun odotin Oliviaa. Ultraava lääkäri oli todella töykeä ja selvästi vittuuntunut. En uskaltanut kysyä mitään vauvaan liittyvää tai kommentoida mitään, mitä kyseinen henkilö suustaan päästi. Käynnistä jäi todella paha maku suuhun ja pelkäsin lääkärin olevan samanlainen tälläkin kertaa.

Ensin pyörittiin vartti etsimässä parkkipaikkaa, jonka jälkeen odotettiin aulassa toinen vartti, että päästäisiin edes ilmoittautumaan. Otsalla valui jo tuskan hiki ja ilman meikkiä olisin luultavasti näyttänyt elävältä kuolleelta, kun olo alkoi mennä huonommaksi joka minuutilla. Ilmoittautumisluukulla oli harjoittelija, jolla (ihan ymmärrettävästi) meni tolkuttoman kauan tietojen kysymisessä ja jäi tarratkin saamatta. Mitä ne sitten ikinä onkaan...

Kun lopulta päästiin perille, ehdittiin hengähtää odotusaulassa vain muutama sekunti. Sen jälkeen kaikki pelot töykeästä lääkäristä katosivat, sillä sekä hoitaja että lääkäri olivat aivan ihania. En ehtinyt jännittää hetkeäkään ja oli ihan luontevaa jutella ja naureskella heidän kanssa. Vauvalla oli kaikki hyvin, kasvaa keskikäyrällä ja painoarvio tällä kertaa 2690g. Kohdunkaulan tilanne tutkittiin mun pyynnöstä, ja olihan siellä muutosta tapahtunut kahden viikon aikana. Pituus lyhentynyt 3,1cm -> 1,5cm ja lääkärin sanoin vauva on "jo hyvin lähtökuopissa".

Käynnin päätteeksi istuttiin reilu 20 minuuttia sydänkäyrillä. En tiedä kuinka ääniä eristäviä ne pienet kopit on, mutta olipahan viereisessä huoneessa olleella pariskunnalla hauskaa kuunnellessaan mun ja J:n juttuja. Tai vaihtoehtoisesti he miettivät, miten tuollaiselle sekopääparille suodaan lapsi kasvatettavaksi. Käyriltä meidät päästettiin kotiin ilman lisäkäyntejä polille, sillä lääkärin mukaan kaikki on mennyt niin hyvin. Kilpirauhasarvot tulee kontrolloida vielä kerran, mutta muuten neuvolakäynnit riittää.

Kipeitä supistuksia on taas parin päivän ajan tullut enemmän sekä eilisestä aamusta asti ajoittaista todella voimakasta menkkapoltetta alavatsalla ja nivusissa. Nyt ne on jo sitä luokkaa, että olen joutunut turvautumaan panadoliin. Oliviasta ei mitään tällaista ollut ja ensimmäiset kipeähköt supistukset koin vasta viikolla 37+. Silloin olin varma, että vauva syntyy vasta paljon lasketun ajan jälkeen, kun mitkään merkit ei synnytyksen lähestymiseen viitanneet. Toisin kävi ja tyttö putkahti maailmaan viikolla 40+3. Nyt kun olen jo parin viikon ajan ollut varma, että tämä tapaus ei masussa pysy laskettuun aikaan asti, mennään varmasti kesäkuun puolelle niin että rytisee. Olisi jopa surkuhupaisaa, jos poika odottelisi Olivian syntymäpäivään asti (16.6.).

FLUNSSA SE RANTAUTUI MEILLEKIN

Hyvää lauantaipäivää täältä hiljaiselon keskeltä! En ole melkein kahteen viikkoon edes avannut tietokonetta ja viimeinen viikko on ollut enemmän synnytyksen käynnistymisen odottamista, kuin seuraavan postauksen ajattelua.

Viikko sitten lauantaina puoli kolmen aikaan päivällä alkoi kipeät epäsäännölliset supistukset ja alavatsalla oli jatkuvasti todella voimakas paineen tunne. Supistukset jatkuivat epäsäännöllisinä 11 tuntia, kunnes sain nukuttua. Vähän ennen puolta yötä kumpikaan ei enää pystynyt keskittymään Täydellisten naisten jaksoihin, joten pakattiin loput tavarat sairaalakassiin. Mä en ollut niinkään vakuuttunut siitä, että nyt pitäisi johonkin lähteä, mutta J:n hermot ei pysyneet enää kasassa. Ja sitä olikin yllättävän hauskaa seurata, kun toinen paniikissa selaa keskusteluja oireista, joita muilla on ollut synnytyksen käynnistyttyä. Ehkä mun on sitten h-hetkellä helpompi pysyä rauhallisena ja rentona, kun toinen hermoilee munkin puolesta ja keskityn enemmän J:n google hakuihin, kuin itse kipuun :D

Nyt supistuksia tulee enää muutama päivässä, mutta kaikki on edelleen kipeitä. Pari kertaa ehdin jo soittaa äitiyspolille, jonne lähden vasta jos tuntuu samalta, kuin lauantaina.

Neuvolassakin ollaan jo ehditty käymään, kun torstaina oli kontrollikäynti sf-mitan vuoksi. Nyt mitta oli 31cm ja taas mennään tasaisesti omaa käyrää pitkin. Vauva alkoi kovasti taas jumppaamaan, kun kuunneltiin sydänääniä ja terkkari tunnusteli pienokaisen päätä. Pieni on yhä raivotarjonnassa ja sykkeet 150+. Nyt voi jo luottaa siihen, ettei pieni lähde mahassa kääntymään, kun alkaa tila loppumaan. 

Tiistaina meillä on aika äitiyspolille, jossa ultrataan. Mulla on siis kilpirauhasen liikatoiminta, jonka vuoksi tuo on jo toinen ylimääräinen ultra. Ja ilmeisesti tulen nyt viimeisillä viikoilla käymään muutaman kerran äitiyspolilla kontrollissa, vaikka kaikki olisi hyvin. Viimeisin ultra oli reilu viikko sitten, jolloin saatiin painoarvioksi 2090g. Kaikki oli hyvin ja pieni kasvaa tasaisesti.

Laskettuun aikaan on jäljellä 45 päivää. Olo alkaa olla ristiriitainen, sillä haluaisin jo niin kovasti saada pienen poikani syliini, mutta toisaalta haluan vielä nauttia tästä tilanteesta, kun on vain minä, J ja Olivia.

Ja juuri kun pääsin hehkuttamasta äidilleni, etten ole koko odotusaikana ollut kertaakaan kipeä (joka on mulle kunnon saavutus, sillä normaalisti sairastan jonkinasteisen flunssan ainakin kerran kahdessa kuussa), niin sain J:ltä flunssan. Moni raskausoire loppui, kun sain valuvan nenän, kipeän kurkun, jatkuvan kuumuuden ja aivastukset piristämään tätä loppuviikkoa. Ulkona paistaa aurinko ja mittari näyttää +11,5 astetta, mutta me ollaan täällä sisällä kaikki verhot kiinni. Kovasti tekisi mieli lähteä kiertämään kirppiksiä tai edes käydä mun vanhempien luona, mutta ehkä sairastan tämän hirvityksen ihan kiltisti ensin pois.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

MITÄ? MIKSI? MISSÄ?

Viimeaikoina on tullut paljon kirjoituksia kyselyiästä vastaan. Olivialla se alkoi noin kaksi vuotta sitten ja se tuntuu pahenevan jatkuvasti. Kaikesta kysytään, siis ihan kaikesta, jopa sellaisista asioista jotka on myös Olivialle itsestäänselvyyksiä. Tyttö voi esimerkiksi ihan vain kyselyn vuoksi osoittaa banaania ja kysyä mikä tämä on?

Tietyssä kohtaa päivästä alan olla täysin loppu kysymyksiin. Henkäisen syvään, jolloin vastaaminen kestää liian pitkään. Silloin Olivia näkee tilaisuutensa tulleen, jolloin koittaa aika lisäkysymysten; äiti, miksi? äiti.. ÄITI MIKSI!?

Kirjoitin vajaan päivän kysymykset ylös ja halusin ne myös teidän iloksi julkaista. En lopulta jaksanut kaikkia kirjoittaa, joten niitä puuttuu välistä ja lopusta. Kirjaamisen lopetin vähän viiden jälkeen, kun ruvettiin syömään päivällistä.

Leikkii legoilla.
Mikä tää on? *näyttää legopalikkaa*
Mikä tää on? *näyttää legoauton yläosaa*
Mitä tässä on? *näyttää legoa*
Mikä äiti sinne lensi? *heitin legopalikan takaisin laatikkoon*
Miten sinä osasit heittää sen noin?
Mitä kuvia nää on? *näyttää legoa*
Onko tämä auton alapuoli? *näyttää legoauton alaosaa*
Onko tämä alusta? *näyttää legoa*
Olenks mää äiti hyvä kaivamaan pikkulegoja?

Näkee blogikirjoituksessa kuvia itsestään.
Saanks mä kattoo noita kuvia?
Aukeeks toi kuva? Entä toi?
Onks siel alempana lisää kuvia?
Onks siel viel lisää kuvia?
Miks oot ottanu vaan noi kuvat?
Mikset oo ottanu niitä kaikkia kuvia?

Minne sä äiti laitoit sen pelattavan, mitä pitää pelata?
Missä?
Mikset sää äiti pelaa?
Miks sä et yhtää pelaa? Mikset?
Saanks mä pelata J:n kaa?
Miksen mä saa kiivetä?

Voidaanko tänään pestä keittiö?
Miten minun kello voi olla kello?
Onko mentävä viidellä sinne nukkumaan?
No mitä sitten viidellä tehdää? Ollaa hereillä vai?

Laitetaan pyykkejä kuivumaan.
Onko se vauvan sukka?
Kenen housut ne on?
Onko nämä J:n housut?
Onko tämä minun sukka?
Onko ne minun housut?
Miksi sun selkä sattuu? Mistä se on tullu?
Saanko minäkin laittaa?
Voidaanko laittaa kynsilakkaa?
Voinko leikkiä J:n kanssa?

Mistä mä olen saanu tän pelin?
Onko tämä myyrä?
Mitä sinä katsot?
Miks sanoit äiti au au?

Voidaanko mekin mennä kesällä vauvan kanssa huvipuistoon?
Voiko vauvan sit laittaa isoon liukumäkeen? Miksei?
Miksi isot tytöt voi mennä isoon liukumäkeen?
Voiko sen sitten laittaa karuselliin? Miksei?

Saanko leipää? Miksen?
Miksi sanoit au au?

Mikset äiti syö maksalaatikkoa?
Miks sä otit äiti jogurttii?

Katsoo kun J selaa Facebookia.
Mikä toi on?
Mitä toi tekee?
Miks toi on tollanen?

Laitan välipalaa.
Mitä äiti tähän tulee?
Mitä tohon toiseen äiti tulee?
Miks laitat kaks?

Miks sä äiti nauroit?
Miks sul ei äiti oo yhtää sellasta? *En koskaan saanut vastausta, että mitä "sellasta"*

Äiti kenelle sä soitit?
Miks J soitti?
Miten se soitti?

Olenks mää äiti hassu?
Mikä sen tytön nimi oli ku oli siellä mis me oltiin J:n ja äitin kanssa?
Kusielläolisetyttöjasilläolivalkosethousutjapinkkipaitajasielolisetyttövauvajasitmäleikkisinsentytönkanssaniimikäsentytönnimion? *Tää selostus tuli oikeasti tätä tahtia*

Unohtamatta sitä, että myös J:llä on vaihteleva kyselyikä. Välillä hän haluaa tietää kaikesta kaiken ja kysyy paljon miksi -kysymyksiä. Tai sitten joudun toistamaan asiani moneen kertaan, kun herralla ei vain ole kuulo päällä. Tämä on tätä äidin rentoa elämää.

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN

Eilen oli neuvola, jossa samalla tehtiin isyyden tunnustaminen sekä yhteishuoltosopimus. Isyyden tunnustaminen neuvolassa on mun mielestä aivan loistava uudistus, joka on siis vasta tämän vuoden alussa astunut voimaan. Ennen piti lapsen syntymän jälkeen varata aika omalle lastenvalvojalle, jossa käytiin allekirjoittamassa paperit. Nyt homma hoitui neuvolakäynnin yhteydessä ja oli ohi nopeasti. Kerrattiin vähän mitä isyyden tunnustaminen kaiken kaikkiaan tarkoittaa ja millaisia velvollisuuksia ja oikeuksia se J:lle tuo.

Yhteishuoltosopimuksen suhteen olin todella epäröivä. Ei sillä, ettenkö olisi varma että sen meille haluan, vaan se jo pelkkänä sanana saa pienen ahdistuksen päälle. Johtuen pelkästään Olivian isän kanssa tehdystä vastaavasta sopimuksesta ja kaikesta siitä tuskasta, joka sitä päätöstä on seurannut. En epäile hetkeäkään, etteikö yhteishuoltajuus minun ja J:n kohdalla tulisi toimimaan ja tiedän, että J ei ikinä tekisi tahallaan mun elämästä vaikeampaa hyväksikäyttäen yhteishuoltajuutta, mutta en silti halua asiaa sen enempää ajatella.

Muuten neuvolassa juteltiin mun voinnista ja synnytyksestä, jota J odottaa jännityksellä. Hoitaja tulosti J:lle paperin, jossa kerrotaan isän roolista synnytyksessä ja kertoi mitä yleensä äidit toivovat isien tekevän. Mulle riittää se, että J on paikalla eikä ota kuuleviin korviinsa jos hänelle tiuskaisen jotain ilkeää eikä juuri sillä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa pyytää anteeksi. Toivon häneltä myös hieman enemmän ymmärrystä, kuin Olivian isältä. En halua kuulla, kuinka hänen selkänsä sattuu, kun joutuu nukkumaan säkkituolilla samalla kun mä yritän edes hetkeksi löytää asentoa, jossa ei tee mieli vetää ranteita auki, kun tuntuu että koko alavartalo olisi tulessa.

Varattiin samalla mulle synnytystapa-arvio ja juuri sillä hetkellä kaikki se innokkuus, jolla olin kyseistä käyntiä odottanut, katosi. Mietin vain sitä, kuinka inhottavaa lantionmittaus on enkä haluaisi enää mennä koko käynnille. Siihen tosin on aikaa vielä kuukausi.

Vauva loikoili vielä onneksi pää alaspäin ja alkoi heti riehua, kun hoitaja alkoi mitata masua. Sf-mitta oli sama, kuin kolme viikkoa sitten neuvolalääkärissä mitattu, joten mulle varattiin sen vuoksi kontrolliaika kahden viikon päähän. Hoitaja epäili, että lääkäri on mitannut hieman ronskimmalla kädellä (jota ne tuntuu aina tekevän), mutta halusi silti varmistaa että vauva varmasti kasvaa. Sykkeet oli +145 ja liikkeet ++. 

Tänään on tasan kaksi kuukautta laskettuun aikaan ja olen jo ehtinyt silittämään Beben pienimmät vaatteet, laittanut ne hyllyyn, jonka päältä löytyy vauvan rasvat, hiusharja, kosteuspyyheet, kynsisakset yms, laittanut pinnasänkyyn reunapehmusteen sekä lakanan ja alkanut pakata sairaalakassia. Haluan niin kovasti tehdä paljon vauvaan liittyviä asioita, mutta en kuitenkaan halua vielä kaikkea laittaa valmiiksi, sillä se pari viimeistä viikkoa ennen laskettua aikaa oli ainakin Olivian suhteen juuri se, kun vain odotin ja näpersin kaikkea pientä valmiiksi vauvalle. Ostoslistalla on enää amme ja lämpömittari, mutta nekin on jo valmiiksi valikoitu.

Huomenna alkaa jo huhtikuu! Ihanaa ja keväistä huhtikuun alkua siis kaikille :)

TAMPEREELLA

Pääsiäisen pyhät oli ja meni ja jälleen alkoi uusi raskausviikko. Kalenterissa lukee tapahtumia aika lailla viikon välein ja mun elämä pyörii edelleen vain niiden ympärillä. Tällä hetkellä odotan huomista neuvolaa ja ensi viikolla olevaa ultraa. Haluan kuulla labrakokeiden tulokset ja varmistua ultrassa, että vauva kehittyy normaalisti mun perussairaudesta huolimatta jonka takia ylimääräinen ultra on. Haluaisin myös kuulla mikä vauvan painoarvio on. Onko luvassa iso poika vai voinko rauhoittua sen suhteen, ettei tarvitse puuskuttaa neljä kiloista ukkelia ulos.

Toinen asia, jota odotan on synnytystapa-arvio. En tiedä miksi odotan sitä niin innolla, sillä inhoan siellä tehtävää lantionmittausta. En tiedä tehdäänkö se joka kerta ihan rutiinisti, mutta mulle tehtiin kun odotin Oliviaa, kun epäiltiin että mun lantio on liian ahdas. Neuvolakorttiin merkittiinkin teksti "lantio ahdas" eikä mua kovinkaan paljon silloin ensisynnyttäjänä lohduttanut, kun hoitaja tokaisi "jos pää mahtuu syntymään, niin kyllä se vartalokin mahtuu". Siinä sitten pari viikkoa pyörittelin mielessäni kaikenmaailman kauhuskenaarioita murtuneesta lantiosta ja hätäsektioista. Kaikken pahinta oli, kun kyseinen tokaisu muistui mieleen synnytyksessä, kun sain luvan ponnistaa.

Sunnuntaina koitti pitkään odottamani reissu Tampereelle, kun mentiin moikkaamaan J:n sukulaisia. Kyseessä oli heille perinteeksi muodostuneet syntymäpäivänyyttärit jo edesmenneen J:n mummun kunniaksi. Leivoin sinne juustokakun, josta otin ihan liikaa stressiä. Juuri silloin, kun sen näkee joku muukin kuin mun vanhemmat, siitä tuli ihan hirveän näköinen. Mutta moni sitä uskalsi maistaa eikä siitä lopulta jäänyt paljon mitään jäljelle. Joten ilmeisesti maku oli parempi, kuin ulkonäkö!

J oli taas neljän tytön kiipeilytelineenä ja Olivia sai leikkiä samanikäisen tytön kanssa, mutta juoksi kuitenkin suurimman osan ajasta pienen koiran perässä. Nyt yksi jääkarhupehmo on nimetty kyseisen koiran mukaan.

Vaikka olin edeltävänä yönä nukkunut puolitoista tuntia ja syönyt sinä päivänä todella huonosti, mun olo oli koko reissun yllättävän hyvä. Yhdessä vaiheessa alkoi heikottaa, mutta se helpotti kun kävin haukkaamassa raitista ilmaa ja syötiin kaikkea sokeripitoista. Ulkona olikin aivan ihana kevätsää. Tuuli ei haitannut, sillä aurinko paistoi ja mittari näytti +7 astetta. Kunpa vain pystyisin ulkoilemaan enemmän!

Eilen pitikin soittaa synnärille, sillä lauantaina tiputin muutaman tipan verta ja sen jälkeen lähes kaikki supistukset ovat olleet kipeitä. Sen lisäksi on alkanut tulla menkkamaista jomotusta, joka säteilee alaselkään ja reisiin. Sain ohjeeksi ottaa rennosti ja mikäli levossakin supistelee, täytyy lähteä näytille. Ohjeista huolimatta mun oli pakko siivota kotona, mistä lonkat ei tykänneet taas yhtään. Loppupäivä meneekin sitten suurimmaksi osaksi sohvalla maatessa.

31+0

Kovasti tekisi jo mieli askarrella ristiäiskutsuja, vaikka itse tapahtumaan on aikaa vielä nelisen kuukautta. Yritän kehitellä jatkuvasti itselleni jotain pientä tekemistä, jotta aika kuluisi nopeammin.

Aurinkoista tiistaita kaikille!

VOIHAN VÄSYMYS

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Luulin, että nyt on maanantai...

Alkuraskaudesta tuttu väsymys on tullut takaisin. Samoin heikotus, joka onneksi helpottaa hetkeksi kahden sokeripalan avulla. Hampaat kiittää.

Intoa olisi kyllä tehdä vaikka mitä, mutta samalla tekisi mieli nukkua, kun silmät painuu väkisin kiinni. Haluaisin tehdä kotona suursiivouksen ja luoda tänne jonkinlaista kevään tunnetta, mutta J vetää aina muutamat palkokasvit hengitysteihinsä, kun rehkin liikaa.

Blogi on hiljentynyt hieman, ja vain siksi että ei mun elämässä tällä hetkellä tapahdu muuta, kuin vauvan hirmuiset potkut ja kaikenmaailman kivut. Lukuunottamatta eilistä, joka oli ihan hirmu kiva päivä pitkästä aikaa. Mulla oli jostain selittämättömästä syystä todella hyvä mieli koko päivän ja luulen, että tämän hetken into ja halu tehdä kaikkea johtuu juuri siitä. Sen lisäksi, että mulla oli jo valmiiksi hyvä päivä, meillä oli J:n kanssa kihlajaisten vuosipäivä ja herra päätti ilahduttaa mua työpäivänsä päätteeksi kukilla!

Olivia on mun vanhempien luona reuhomassa ja mun päivä on tähän mennessä kulunut sängyssä Youtube videoita katsoessa. Kun J tulee töistä, yritän saada sen lähtemään mun kanssa johonkin, koska ulkona on ihan kiva ilma ja mulla on ihan kamala tekemisen puute.

Olen pahasti koukuttunut Snapchatiin, joten te aktiiviset käyttäjät laittakaa käyttäjänimiänne kommenttiboksiin, jotta saan lisää seurattavia! Ja jos meidän elämä reaaliajassa kiinnostaa, niin minut sieltä löytää nimellä innaeveliina.