ÄITIYSPOLILLA

Eilen käytiin J:n kanssa äitiyspolilla. Odotin käyntiä innolla ja tuntui, että se päivä ei koita koskaan, mutta niin vain sekin on jo takanapäin. Maanantai-iltana muistiin palautui käynti samaisella poliklinikalla, kun odotin Oliviaa. Ultraava lääkäri oli todella töykeä ja selvästi vittuuntunut. En uskaltanut kysyä mitään vauvaan liittyvää tai kommentoida mitään, mitä kyseinen henkilö suustaan päästi. Käynnistä jäi todella paha maku suuhun ja pelkäsin lääkärin olevan samanlainen tälläkin kertaa.

Ensin pyörittiin vartti etsimässä parkkipaikkaa, jonka jälkeen odotettiin aulassa toinen vartti, että päästäisiin edes ilmoittautumaan. Otsalla valui jo tuskan hiki ja ilman meikkiä olisin luultavasti näyttänyt elävältä kuolleelta, kun olo alkoi mennä huonommaksi joka minuutilla. Ilmoittautumisluukulla oli harjoittelija, jolla (ihan ymmärrettävästi) meni tolkuttoman kauan tietojen kysymisessä ja jäi tarratkin saamatta. Mitä ne sitten ikinä onkaan...

Kun lopulta päästiin perille, ehdittiin hengähtää odotusaulassa vain muutama sekunti. Sen jälkeen kaikki pelot töykeästä lääkäristä katosivat, sillä sekä hoitaja että lääkäri olivat aivan ihania. En ehtinyt jännittää hetkeäkään ja oli ihan luontevaa jutella ja naureskella heidän kanssa. Vauvalla oli kaikki hyvin, kasvaa keskikäyrällä ja painoarvio tällä kertaa 2690g. Kohdunkaulan tilanne tutkittiin mun pyynnöstä, ja olihan siellä muutosta tapahtunut kahden viikon aikana. Pituus lyhentynyt 3,1cm -> 1,5cm ja lääkärin sanoin vauva on "jo hyvin lähtökuopissa".

Käynnin päätteeksi istuttiin reilu 20 minuuttia sydänkäyrillä. En tiedä kuinka ääniä eristäviä ne pienet kopit on, mutta olipahan viereisessä huoneessa olleella pariskunnalla hauskaa kuunnellessaan mun ja J:n juttuja. Tai vaihtoehtoisesti he miettivät, miten tuollaiselle sekopääparille suodaan lapsi kasvatettavaksi. Käyriltä meidät päästettiin kotiin ilman lisäkäyntejä polille, sillä lääkärin mukaan kaikki on mennyt niin hyvin. Kilpirauhasarvot tulee kontrolloida vielä kerran, mutta muuten neuvolakäynnit riittää.

Kipeitä supistuksia on taas parin päivän ajan tullut enemmän sekä eilisestä aamusta asti ajoittaista todella voimakasta menkkapoltetta alavatsalla ja nivusissa. Nyt ne on jo sitä luokkaa, että olen joutunut turvautumaan panadoliin. Oliviasta ei mitään tällaista ollut ja ensimmäiset kipeähköt supistukset koin vasta viikolla 37+. Silloin olin varma, että vauva syntyy vasta paljon lasketun ajan jälkeen, kun mitkään merkit ei synnytyksen lähestymiseen viitanneet. Toisin kävi ja tyttö putkahti maailmaan viikolla 40+3. Nyt kun olen jo parin viikon ajan ollut varma, että tämä tapaus ei masussa pysy laskettuun aikaan asti, mennään varmasti kesäkuun puolelle niin että rytisee. Olisi jopa surkuhupaisaa, jos poika odottelisi Olivian syntymäpäivään asti (16.6.).