3. maaliskuuta 2016

KIVA PÄIVÄ


Tänään oli pitkästä aikaa sellainen päivä, ettei kenelläkään ollut hetkeäkään paha mieli. Olivia söi poikkeuksellisesti todella hyvin ja päästiin vihdoin päiväunien jälkeen HopLopiin, johon on jo monta viikkoa ollut tarkoitus mennä. Oltiin siellä Olivian kanssa ensimmäistä kertaa ja tykättiin kaikki. Paikka oli isompi, kuin vanha Kaarinassa ollut ja mielestäni sieltä löytyi tarpeeksi tekemistä kaikenikäisille, mutta ihan pienten alue olisi saanut olla isompi. Siellä ei tosin montaa minuuttia vietetty, kun Olivia viihtyi enemmän trampoliinilla ja liukumäissä. Mutta mietin vain, kuinka sitten joskus Nappula viihtyy saman ajan kyseisessä paikassa, kun isosisko viilettää ympäri isompaa aluetta.

Siellä vierähti reilu kaksi tuntia ihan hetkessä, mutta en osaa sanoa oliko se nyt ihan 15 euron arvoinen. Toki siellä olisi kiva käydä useammin kuluttamassa vauhtihirmun energiaa, mutta taitaa tuolla hinnalla jäädä aika spesiaaliksi reissuksi.


Sähköautolla ajettiin niin monta kertaa, että äitin ja J:n pää oli pyörällä. Isoista legopalikoista rakennettiin talo, johon ei lopulta mahtunut kukaan sisälle liian pienen oviaukon takia. Trampoliinista tuli Olivialle ehdoton lemppari ja siellä tyttö viihtyikin suuren osan ajasta.

Liukumäet oli kivoja ja pääsi äiti ja J:kin laskemaan kerran. Sokkeloinen kiipeilypaikka vähän jännitti, varsinkin kun vastaan juoksi hurjaa vauhtia muita lapsia. Hetken rohkeutta keräiltyään O kuitenkin kiipesi ihan ylös ja vilkutteli siellä innoissaan.
 
HopLopin jälkeen käytiin kaupasta hakemassa ainekset salaattiin ja tultiin sitten kotiin syömään. Innostuttiin vielä ennen iltapalaa leipomaan mokkapaloja Olivian kanssa ja päästiin maistelemaan niitä juuri ennen nukkumaanmenoaikaa.

Huomenna Olivialla on päiväkotipäivä ja mä menen pitkästä aikaa juttelemaan mun psykologin kanssa. Iltapäivällä mennään koko porukka mun vanhemmille kahville.

HopLopissa iskenyt päänsärky on jäänyt ilmeisesti pysyäkseen, joten on parempi mennä jo itsekin nukkumaan. 

Hyvää viikonloppua kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Meilläkin tykätään hirmusti hoplopista mutta kieltämättä se hinta on aika korkea, joten harvakseltaan tulee käytyä. Mukavaa viikonloppua sinnekin :)

    VastaaPoista