AJATUKSIA IMETYKSESTÄ

Mikäli pahoitat mielesi imetyskuvista, älä jatka lukemista.

Ensimmäinen sana, joka tulee mieleen imetyksestä puhuessa on ylpeys. Jo ennen ensimmäistä raskautta olin sitä mieltä, että en tule koskaan imettämään. Yhä Olivian synnyttyä olin imetystä vastaan ja itkien jankkasin kaikille etten halua imettää. Enää en tosin muista edes miksi.

Olivian synnyttyä en saanut tukea päätökseeni vaan kuulin perusteluita sille, miksi imetyksestä on pelkästään hyötyä molemmille, vauvalle ja äidille. Maito nousi heti todella hyvin, mutta imetys ei lähtenyt kätilöiden toivomalla tavalla käyntiin. Kun yhdistetään mun kielteinen asenne, kätilöiden painostus ja se, etten saanut muuta ohjeistusta kuin "kyllä sä ny siihen pystyt!", niin lopputulos on helppo arvata. Kyllä mä yritin, mutta luovutin helposti. Kotona en saanut tukea, vain ylimääräisen silmäparin tuijottamassa ja lisäämässä suorituspaineta. Pyysin omaa rauhaa, mutta Olivian isällä oli kuulemma oikeus nähdä. Viikko synnytyksestä mulle tuli kohtutulehdus ja antibioottien aikana maidon tulo loppui. Opin elämään asian kanssa enkä kokenut epäonnistuneeni.

Ajatus imetyksestä ahdisti, kun Joonaksen synnytys lähestyi. Kirjoitin TYKSiin lähtevään synnytystoivelistaan, että haluan rauhassa tutustua vauvan kanssa imetykseen. Kätilö otti asian puheeksi synnytyssalissa ja keskusteltiin hetki mun toiveista. Kerroin halustani yrittää ja toivon saavani mahdollisimman paljon apua ja tukea, mutta en halua yhtään painostusta. Kätilö välitti tiedon seuraavan vuoron kätilölle ja tämä taas sille, joka vei meidät synnytysvuodeosastolle ja niin edelleen.

Olen ikuisesti kiitollinen kätilöille, jotka opastivat mua joka hetki. He kysyivät, että saavatko auttaa ja sain paljon hyviä vinkkejä. Kukaan ei perustellut miksi mun kannattaa imettää eikä kukaan kysymättä tullut tunkemaan tissiä vauvan suuhun. He kehuivat onnistuttuani ja kohottivat mun itsetuntoa. Tunsin vihdoin onnistuneeni ja tekeväni oikein. Koin pärjääväni! Kiitosta ansaitsee myös J, joka aina välillä muistuttaa kuinka ylpeä hän on siitä, että olen onnistunut imetyksessä. Viime neuvolakäynnin jälkeen Joonas söi aulassa ja J totesi, että on ylpeä siitä, kuinka olen rohkaistunut julki-imetyksen suhteen.

Ensimmäinen julki-imetys tapahtui juurikin neuvolan aulassa. Siirsin tuolin odotusaulan nurkkaan ja peitin itseni harsolla. Yritin pysytellä katseilta piilossa, vaikka paikalla ei ollut ketään muuta. Hetkeä myöhemmin aulaan tuli raskaana oleva nainen ja hetken aikaa häpesin itseäni.

Sen jälkeen imetys julkisella paikalla on ollut paljon helpompaa. Luonnollista. Edelleen pelkään jokaisen ohi kulkevan sanovan jotain ilkeää, sillä kaikki ei julki-imetystä ymmärrä tai hyväksy. Vaikka munsta näkyy vähemmän paljasta pintaa, kuin suurimmalla osalla teineistä kouluvaatteissa, on asia ihan eri kun mun tississä roikkuu vauva. Se on joillekin liikaa. Ja olihan se mullekin liikaa vielä muutama kuukausi sitten.

Nykyään häpeänkin sitä, miten ennen ajattelin. Nyt uhmaan lasten kirppiksellä olevaa metri kertaa metri kokoista suljettua imetystilaa ja jään pääsisäänkäynnin eteen tuolille imettämään. Kukaan tuskin edes huomasi, mitä siinä tapahtui. Imetän laivalla, rannalla, puistossa, kaupassa, neuvolassa. Ihan missä vain mun lapselle tulee nälkä. Mä olen yksi niistä onnekkaista, jotka pystyvät imettämään. Siitä mä olen ylpeä.

Ymmärrän silti niitä, jotka eivät julki-imetä. Ymmärrän myös niitä, jotka eivät joko omasta valinnasta tai vastoin omaa tahtoa pysty imettämään. Meitä mahtuu moneen junaan ja mä olen sekä korvikemutsi että täysimettäjä, joka itkee ja tuntee epäonnistuneensa, kun Joonas syö tuttipullosta. 

JOONAS 2KK

Välillä toivon, että voisin hidastaa aikaa tai palata ajassa taaksepäin. Joskus toivon pystyväni palaamaan jopa synnytykseen asti.

Eilinen vietettiin Joonaksen, Olivian ja mumman kanssa laivalla. Olivian ja Joonaksen ensimmäinen kerta laivalla ja oli munkin edellisestä risteilystä kulunut yli kaksi vuotta. Reissu meni paremmin, kuin oletin. Olivia jaksoi hienosti touhuta koko päivän ja Joonas oli oma kiltti itsensä.

Laivalla, kuten kaikkialla, kuulin kommenttia Joonaksen koosta. "Oho, onpas iso poika!". "No vois kuvitella, että olis vanhempi ku kaks kuukautta!". Mitä sitten?

Olen liiankin tietoinen siitä, että mun pieni poika kasvaa ihan älytöntä vauhtia. Tänään puin pojalle hetki sitten esiin ottamani 62cm bodyn, mutta nappeja ei ihan noin vain laitettukaan kiinni. Jälleen kerran yksi body jäi lyhyeksi.

2kk neuvola (5vko neuvola)

Paino 5980g (5100g)

Pituus 61,7cm (56,8cm)

Päänympärys 41,4cm (39,7cm)

Neuvolakorttiin tuli teksti Suloinen hymypoika! Nyrkit löytäneet tien suuhun, juttelee. Kasvaa hienosti! Suussa hieman sammasta ja päässä karstaa. Rokotusohjelma aloitettu.

Ensimmäinen rokote siis saatiin. Suun kautta annettava RotaTeq, joka ei onneksi mitään pahoja oireita aiheuta. Ollaan niin hyvin vältytty kaikilta vatsaongelmilta, että en usko elämän kaatuvan jos niitä pariksi päiväksi tulee.

Mulle Joonas on maailman suloisin poika enkä välitä kuinka paljon poika painaa. Tietysti haluaisin pitää pojan pikkuisena vauvana niin pitkään kuin mahdollista, mutta se kun ei ole mahdollista niin olen onnellinen siitä, että poika kasvaa.

RISTIÄISET

Sunnuntaina juhlittiin meidän pojan ristiäisiä. Suunnittelin ja stressasin niitä jo ennen pojan syntymää, joten koko viikonloppu oli henkisesti rankka. Loppujen lopuksi kävi niin, että ei saatu juhlapaikkaa mistään, joten päädyttiin pitämään kahvitilaisuus meillä kotona. Se toi mukanaan vähän lisää stressiä, sillä nyt meidän pitäisi siivota ja järjestää koko asunto uusiksi.

Siivouksen aloitin perjantaina, mikä oli ihan liian myöhään. Lauantaina piti vielä käydä kaupoilla, värjätä hiukset, järjestää kotia, hakea voileipäkakut ja siivota vähän lisää. Kuulostaa ihan simppeliltä, mutta se oli kaikkea muuta. Ensimmäisen kerran koko viikonlopun aikana pysähdyin ja rentouduin vasta kirkossa kasteen aikana. Illalla taas tajusin, etten ollut ottanut yhtäkään kuvaa vieraista, pojasta kastemekossa, kodista tai tarjoiluista. Onneksi osa vieraista otti muutaman kuvan, jotka lähetin teetettäväksi.

Vaikka hermoilin, kaikki meni lopulta hyvin. Koti oli siisti ja kaikille oli istumapaikka. Tarjottavat onnistuivat ihan hyvin, mikään ei palanut eikä mikään jäänyt raa'aksi. Juotavaa ja syötävää oli tarpeeksi ja tuuletus sen verran kunnossa, että meillä ei ollut helteestä huolimatta kovinkaan kuuma.

Tarjoilupöydästä meiltä löytyi M Bakerysta haetut lohi- ja kinkkuvoileipäkakut, mun tekemät suklaakuivakakku ja täytekakku, sekä suklaaraekeksit. Pienissä kipoissa sohvapöydällä oli sinisiä ja valkoisia karkkeja.

Itse kastetilaisuus meni hienosti, vaikka pelkäsin että poika vetää ensimmäistä kertaa ikinä kunnon raivarit. Poika oli kuitenkin rauhallinen ja puoliunessa koko kasteen ajan. J:n kanssa päädyttiin muuttamaan kastetta niin, että vähän jokainen saisi osallistua hiukan. Isoäideille, pappalle, kummitädille sekä minulle ja J:lle oli luettavana rukous. Olen todella tyytyväinen, että pojan läheiset pääsivät rukoilemaan pienen puolesta.

Kastetilaisuuden lopulla pappi kastoi meidän pojan ja nimeksi päätettiin Joonas Tapani.

LASTEN NEUVOLALÄÄKÄRI

Perjantaina käytiin molempien lasten neuvolalääkärissä. Onnistuttiin myöhästymään vartti, sillä mä en jaksanut nousta herätyksen soidessa kolme kertaa ja kaikki mahdollinen meni sen jälkeen pieleen. Olivia mm. uhmasi pukemisen aikana, poika söi vartti ennen lähtöä ja tämän jälkeen päästi kaikki mahdolliset hädät hoitotasolle.

Lääkäri on kuitenkin ihana ja ymmärtäväinen. Meidän vanha terkkakin oli tullut takaisin, joka piristi mieltä ihmeesti. Kyllä mä tykästyin sijaiseenkin, mutta oli ihan erilaista taas jutella vanhan terkan kanssa.

Ensin oli Olivian vuoro. Silmät ja suu tarkistettiin, sydäntä kuunneltiin ja vatsaa paineltiin. Verenpainettakin yritettiin mitata, mutta toimenpide jännitti tyttöä niin paljon, että lukemat olivat todella korkeat. Seuraava yritys sitten 5-vuotisneuvolassa tai joku kerta pikkuveljen neuvolakäynnillä. Kaikki oli kunnossa ja tyttö sai jälleen kerran paljon kehuja.

Vauvalle tehtiin kaikki samat tutkimukset, mutta poika vielä mitattiin ja punnittiin. Painoa oli tullut 610 grammaa kahdessa viikossa, joka on kaksi kertaa enemmän kuin se suositeltu määrä. Olin jälleen kerran helpottunut, sillä todella usein pelkään ettei maito riitä.

5 viikon mitat (suluissa 3vko mitat)

Paino 5100g (4490g)

Pituus 56,8cm (56,1cm)

Päänympärys 39,7cm (38,1cm)

Tarkastusten välillä J ja Olivia menivät huoneen ulkopuolelle leikkimään, kun mä jäin juttelemaan lääkärin ja terkan kanssa Olivian tilanteesta liittyen tämän isään. Päädyttiin siihen, että vauvan tarkastuksen jälkeen lääkäri yrittää saada Olivian puhumaan. Työ oli kuitenkin tuloksetonta ja sovittiin, että olen tarvittaessa yhteydessä neuvolaan ja päästään terkan juttusille nopeasti.

Neuvolan jälkeen mentiin kotiin ja iloiseksi yllätykseksi J:n työpäivä peruuntui ja vietettiin vapaapäivää koko perheen voimin. Seuraavan viikon lähes kaikki vapaa-aika menee ristiäisiä suunnitellessa ja kaikkia tarvittavia hankkiessa. Kakun täyte on vihdoin päätetty ja tarjoilut valmiiksi mietitty. Enää puuttuu kaikkien vaatteet ja kodin kuntoon laittaminen koristeineen päivineen.

KUUKAUSI VAUVA-ARKEA

Meidän poika on jo kuukauden ikäinen! Juurihan mä vasta kirosin liitoskipujen sun muiden ongelmien kanssa, että tämä ei synny koskaan ja nyt ollaan saatu jo kuukauden päivät viettää aikaa meidän ihanan pojan kanssa.

Poika kasvaa silmissä. Kun hän ei alunperinkään ollut kovin pieni vauva, on hän nyt jo suurta osaa ikäistään isompi. Tuntuu, että pituutta tulee joka päivä huomattava määrä lisää ja juuri pituuden vuoksi ollaan otettu pari 62cm bodya käyttöön. Onneksi kasvu tasaantuu jossain vaiheessa, niin poika ei ole äitiään pidempi jo 10-vuotiaana.

Vatsavaivoja on silloin tällöin ja yöunille mennään nykyään kolme tuntia myöhemmin, vasta puolilta öin. Päivällä syödään edelleen tunnin välein ja myöhään illalla sitäkin useammin. Usein rintaraivaritkin astuvat kuvioon iltaisin. Juuri silloin, kun äitiä väsyttää mahdollisimman paljon. Yöllä poika nukkuu 6-8 tuntia putkeen, syö kerran ja jatkaa unia vielä 2-4 tuntia. Saadaan siis hyvin nukkua, kunhan itse malttaisi mennä nukkumaan heti, kun poika nukahtaa. Väsymys onkin enemmän henkistä, kuin fyysistä. Imetyskin kun lähti hyvin käyntiin, niin olen luonut siitä itselleni stressin aiheen. Mutta imetyksestä myöhemmin lisää omassa postauksessa.

Päivisin poika nukkuu pari maksimissaan kahden tunnin pätkää. Välillä nukahdetaan tissille ja nukutaan vartin verran. Tutista on suuri apu imetysten välillä. Päiväunet nukutaan sylissä, parvekevaunuissa tai sohvalla. Omaan sänkyyn vietäessä poika lähes poikkeuksetta herää. Liikkuvassa autossa tai rattaissa poika nukkuu hyvin jopa neljä tuntia putkeen.

Syli on kuitenkin ehdoton lempparipaikka. Siinä on helppo tuijottaa äitiä silmiin ja välillä vähän jutella. Ääntelyä onkin ruvennut viimeisen viikon aikana tulemaan joka päivä enemmän ja silmät seuraa hienosti edessä liikuteltavaa tavaraa. Vatsallaan sylissä pää nousee ja pysyy ylhäällä pitkiäkin aikoja, mutta sohvalla ainut liike on eteenpäin möyriminen. Isin sylissä on myös kiva möyriä eteenpäin ja lopulta päädytään poikittain, pää isin kainalossa. Sitten menee hermo.

Olivia pitää pikkuveljestä hyvää huolta. Paljon keskitytäänkin siihen, että saa tarpeeksi pussailla ja halailla veljeä. Liian vähän käytetään aikaa syömiseen ja nukkumiseen. Tyttö on alkanut pikkuhiljaa jättämään päiväunia välistä ja sen huomaa illalla, kun känkkäränkkä tulee kylään. Omia rajoja kokeillaan entistä enemmän, sekä äitin hermoja koetellaan. Sakset on vasta nyt pitänyt nostaa Olivian ulottumattomiin, sillä kiinnostus niihin heräsi. Kun äidin silmä välttää, on leikattu ties mitä paperia ja nuken uusi prinsessamekko. Tussilla on piirretty mattoon, yöpöytään, yövaloon ja Hello Kitty peltirasiaan. Tarratkin löytyi keittiön laatikosta ja niitä on liimattu lähes jokaiseen huonekaluun.

Tiesin, että tämä vaihe tulee ennemmin tai myöhemmin ja varmasti pojan syntymä ja häneen kiinnitetty huomio vaikuttaa paljon näihin juttuihin, mutta on se silti välillä kovin raskasta. Ja kun me ollaan kolmistaan päivät, jolloin J on töissä, on Olivialla vaipan vaihtojen ja imetysten verran aikaa tehdä tepposia. Silloin en voi tukeutua kehenkään. Ja juuri siksi väsymys on enemmän henkistä, kuin fyysistä.

Mutta poika on suurimman osan ajasta hyväntuulinen ja tyytyväinen. Hetki viihdytään sitterissä tai sohvalla, jolloin äiti saa hiukan siivota kotia tai tehdä ruokaa. Tämä äiti odottaakin hetkeä, kun saa tehdä kunnon suursiivouksen, sillä sitä tämä koti todella kaipaa.

Edelleenkään en tätä tilannetta mihinkään vaihtaisi, vaikka lisäenergia ei olisi pahitteeksi. Kofeiinia en kuitenkaan uskalla nauttia, sillä se aiheuttaa pojalle levottomuutta, joka tietysti ajoittuu yöhön. Monesti päivän aikana huomaan tuijottavani tyhjää. Silmät lepää enkä itsekään ole ihan täysillä mukana siinä hetkessä. Tuntuu, kuin olisin jatkuvasti puoliunessa.

Ensimmäistä kertaa olen ympäri vuorokauden kiinni vauvassa. En voi lähteä mihinkään ilman poikaa, eikä poika ilman minua. Olivia oli korvikevauva ja jo pelkkä tieto siitä, että voin hänet jättää hoitoon pelkäämättä ettei tuttipullo kelpaa, helpotti. Nyt en voi niin tehdä, enkä toisaalta edes haluaisi. Syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteet nousee välillä pinnalle, jolloin on entistä vaikeampi nauttia hetkestä. Tämä vain vaatii sopeutumista ja negatiivisten ajatusten hyväksymistä. Meillä on kuitenkin loppujen lopuksi kaikki hyvin.

MUUMIHULLU ÄITI

Ristiäisiin on aikaa reilu kaksi viikkoa ja kahvitilaisuus aiheutti päänvaivaa. Tai ei niinkään itse tilaisuus, vaan juhlapaikka. Kaikki seurakuntatilat ja muut meitä miellyttävät juhlapaikat on varattu koko heinäkuun. Lopulta päädyttiin siihen, että pidetään tilaisuus ihan meillä kotona, sillä ainakin neljä kutsuvierasta jää tulematta. Tulee täällä silti olemaan ahdasta, mutta eiköhän me pärjätä.

Tiesin jo pitkään ennen pojan syntymää, että ristiäisissä tulee olemaan Muumi teema. Olen aina tykännyt Muumeista ja pojan syntymän myötä se on kehkeytynyt lähinnä pakkomielteeksi.

Kakussa tulee olemaan Muumi, kutsuissa esiintyy Muumipeikko ja Muumipapan mietelause. Pojan kotiinlähtövaatteissa, joista ohimennen mainitsin täällä, esiintyi Muumi ja synnärille Olivia toi pikkuveljelleen lahjaksi Muumipehmon. Vielä on suunnitteilla jotain Muumiaiheista koristetta kotiin.

Neuvolassa olin innoissani, kun saatiin kotiinviemisiksi Muumi aiheinen laatikko, joka sisälsi mm. Muumivaippoja, kosteuspyyhkeitä, siteitä sekä liivinsuojia. Laatikkoon aion kerätä pojalle muistoksi hänen ensimmäisiä tavaroitaan, kuten onnittelukortit, ensimmäiset tutit ja kotiinlähtövaatteet.

Suunnittelin lähteväni tänään kirpputorille pitkästä aikaa. Ehkä sieltä löytyy lisää kivaa tälle Muumihullulle äidille?

Sana Muumi mainittu yhdessä postauksessa 13 kertaa, check!

KIIREINEN VAPAA-AIKA

Oma aika on nykyään todella vähissä. Olivialla on asiaa aamusta iltaan, poika syö päivisin tunnin välein ja vaippaa saa olla vaihtamassa parikin kertaa syöttöjen välillä. Samalla pitäisi tehdä ruokaa Olivialle ja pitää koti edes jotenkuten siistinä. Syödä ehdin yleensä vasta illalla.

Kun sitä omaa aikaa lopulta saa sen pari tuntia myöhään illalla, ei jaksa enää tehdä muuta kuin maata sohvalla ja miettiä, miten tuleva yö mahtaa sujua. Vaikka mun elämä on nyt tätä, niin en todellakaan valita. Synnytyksen jälkeen opin kunnolla arvostamaan sitä mitä mulla on. Kaikki turha stressi jäi synnärille ja mun on helpompi nauttia tästä arjesta, vaikka mulla ei olisikaan enää aikaa itselle. Se pienikin hengähdystauko illalla tekee hyvää, mutta senkin aikana ehtii tulla ikävä omia lapsia, vaikka he vain nukkuu viereisissä huoneissa.

Ennen raskautta mun elämä oli sitä, että mietittiin J:n kanssa lähdetäänkö illalla parille. Olivia oli mun vanhempien tai isänsä luona, joten meillä ei ollut muutakaan tekemistä. Joskus päätettiin yhdentoista aikaan illalla, että lähdetään baariin. Pikaiset valmistelut ja kävellen keskustaan. Matkalla naureskeltiin, että hävettää kun meidät jo tunnistetaan ovella sekä tiskillä yhdessä yökerhossa, mutta silti ollaan taas matkalla sinne. Koko raskausajan ikävöin näitä extempore baarireissuja. Joka kerta teki pahaa, kun J lähti kavereidensa kanssa ulos. Usein olin jopa kateellinen siitä, että mä en päässyt vetämään päätä täyteen.

Olin ihan varma, että ensimmäisen alkoholijuomani raskauden jälkeen juon heti, kun päästään sairaalasta kotiin. Toisin kävi. Synnytyksestä on tänään tasan kolme viikkoa enkä ole nauttinut tippaakaan alkoholia. Mieli on monesti tehnyt, mutta en ole vielä uskaltanut enkä viitsinyt kaljaa avata.

Näillä näkymin ensimmäinen baarireissu on reilun kuukauden päästä, kun käydään juhlimassa J:n synttäreitä. Mikäli poika ei siihen mennessä tuttipulloa huoli, niin silloin mä en tietenkään ole lähdössä mihinkään. Eikä mulla ole mikään hinku opettaa poikaa tuttipullolle, niin saa nähdä kuinka käy. Ilman tuttipulloa kun pärjätään oikein hienosti. Eilen neuvolassa nimittäin todettiin, että painoa on kahdessa viikossa tullut 435 grammaa! 

3 viikon neuvola (suluissa syntymämitat)

Paino 4490g (4050g)

Pituus 56,1cm (54cm)

Päänympärys 38,1cm (36cm)

Neuvolakortissa lukee "Hurmaava pikkumies! Kasvaa hienosti rintamaidolla. D-vitamiinin aloitus mahdollisimman pian! Varhaisheijasteet tulevat esille normaaleina.". D-vitamiinin aloitus on jäänyt, sillä pojalla on selviä vatsanväänteitä enkä halua niitä D-vitamiinilla pahentaa. Ollaankin etsitty yhtä tiettyä vatsaystävällistä vitamiinia, joka on joka paikasta loppu. Eilen sitten päädyttiin Bioteekin Super D-tippoihin, joista ei myyjän mukaan pitäisi vatsavaivoja tulla.

Neuvolasta saatiin kokeilun vuoksi Relan Colic Drops -tippoja. Ne sisältää maitohappobakteereita, jotka "tutkitusti vähentävät vauvojen koliikki-itkua". Uskokoon ken tahtoo, mutta ei niistä mitään haittaakaan ole. Ja vaikka poika ei koliikkivauva olekaan, niin halutaan kokeilla jos se vatsakipuitkua vähentäisi. Mikään ei ole niin kamalaa, kuin nähdä oman lapsen itkevän kivusta etkä voi tehdä asialle yhtään mitään.

Kovasti yritän väkertää synnytyskertomusta, mutta en tiedä koska saan sen valmiiksi. Tätäkin postausta kirjoitin kolme päivää, kunnes nyt sain sen vihdoin valmiiksi kun poika nukkuu päiväunia ja Olivia on isänsä luona. Huhhuh :) Mukavaa päivää kaikille!