28. heinäkuuta 2016

RISTIÄISET

Sunnuntaina juhlittiin meidän pojan ristiäisiä. Suunnittelin ja stressasin niitä jo ennen pojan syntymää, joten koko viikonloppu oli henkisesti rankka. Loppujen lopuksi kävi niin, että ei saatu juhlapaikkaa mistään, joten päädyttiin pitämään kahvitilaisuus meillä kotona. Se toi mukanaan vähän lisää stressiä, sillä nyt meidän pitäisi siivota ja järjestää koko asunto uusiksi.

Siivouksen aloitin perjantaina, mikä oli ihan liian myöhään. Lauantaina piti vielä käydä kaupoilla, värjätä hiukset, järjestää kotia, hakea voileipäkakut ja siivota vähän lisää. Kuulostaa ihan simppeliltä, mutta se oli kaikkea muuta. Ensimmäisen kerran koko viikonlopun aikana pysähdyin ja rentouduin vasta kirkossa kasteen aikana. Illalla taas tajusin, etten ollut ottanut yhtäkään kuvaa vieraista, pojasta kastemekossa, kodista tai tarjoiluista. Onneksi osa vieraista otti muutaman kuvan, jotka lähetin teetettäväksi.

Vaikka hermoilin, kaikki meni lopulta hyvin. Koti oli siisti ja kaikille oli istumapaikka. Tarjottavat onnistuivat ihan hyvin, mikään ei palanut eikä mikään jäänyt raa'aksi. Juotavaa ja syötävää oli tarpeeksi ja tuuletus sen verran kunnossa, että meillä ei ollut helteestä huolimatta kovinkaan kuuma.

Tarjoilupöydästä meiltä löytyi M Bakerysta haetut lohi- ja kinkkuvoileipäkakut, mun tekemät suklaakuivakakku ja täytekakku, sekä suklaaraekeksit. Pienissä kipoissa sohvapöydällä oli sinisiä ja valkoisia karkkeja.



Itse kastetilaisuus meni hienosti, vaikka pelkäsin että poika vetää ensimmäistä kertaa ikinä kunnon raivarit. Poika oli kuitenkin rauhallinen ja puoliunessa koko kasteen ajan. J:n kanssa päädyttiin muuttamaan kastetta niin, että vähän jokainen saisi osallistua hiukan. Isoäideille, pappalle, kummitädille sekä minulle ja J:lle oli luettavana rukous. Olen todella tyytyväinen, että pojan läheiset pääsivät rukoilemaan pienen puolesta.


Kastetilaisuuden lopulla pappi kastoi meidän pojan ja nimeksi päätettiin Joonas Tapani.


4 kommenttia:

  1. Muistui mieleen meidän Hugon ristiäiset. Kyllä siinä välillä tuntui, että tekemistä on liikaa ja aikaa liian vähän.
    Ihanan nimen pieni sai ja kaunis kakku.♡♡

    VastaaPoista