KIIREINEN VAPAA-AIKA

Oma aika on nykyään todella vähissä. Olivialla on asiaa aamusta iltaan, poika syö päivisin tunnin välein ja vaippaa saa olla vaihtamassa parikin kertaa syöttöjen välillä. Samalla pitäisi tehdä ruokaa Olivialle ja pitää koti edes jotenkuten siistinä. Syödä ehdin yleensä vasta illalla.

Kun sitä omaa aikaa lopulta saa sen pari tuntia myöhään illalla, ei jaksa enää tehdä muuta kuin maata sohvalla ja miettiä, miten tuleva yö mahtaa sujua. Vaikka mun elämä on nyt tätä, niin en todellakaan valita. Synnytyksen jälkeen opin kunnolla arvostamaan sitä mitä mulla on. Kaikki turha stressi jäi synnärille ja mun on helpompi nauttia tästä arjesta, vaikka mulla ei olisikaan enää aikaa itselle. Se pienikin hengähdystauko illalla tekee hyvää, mutta senkin aikana ehtii tulla ikävä omia lapsia, vaikka he vain nukkuu viereisissä huoneissa.

Ennen raskautta mun elämä oli sitä, että mietittiin J:n kanssa lähdetäänkö illalla parille. Olivia oli mun vanhempien tai isänsä luona, joten meillä ei ollut muutakaan tekemistä. Joskus päätettiin yhdentoista aikaan illalla, että lähdetään baariin. Pikaiset valmistelut ja kävellen keskustaan. Matkalla naureskeltiin, että hävettää kun meidät jo tunnistetaan ovella sekä tiskillä yhdessä yökerhossa, mutta silti ollaan taas matkalla sinne. Koko raskausajan ikävöin näitä extempore baarireissuja. Joka kerta teki pahaa, kun J lähti kavereidensa kanssa ulos. Usein olin jopa kateellinen siitä, että mä en päässyt vetämään päätä täyteen.

Olin ihan varma, että ensimmäisen alkoholijuomani raskauden jälkeen juon heti, kun päästään sairaalasta kotiin. Toisin kävi. Synnytyksestä on tänään tasan kolme viikkoa enkä ole nauttinut tippaakaan alkoholia. Mieli on monesti tehnyt, mutta en ole vielä uskaltanut enkä viitsinyt kaljaa avata.

Näillä näkymin ensimmäinen baarireissu on reilun kuukauden päästä, kun käydään juhlimassa J:n synttäreitä. Mikäli poika ei siihen mennessä tuttipulloa huoli, niin silloin mä en tietenkään ole lähdössä mihinkään. Eikä mulla ole mikään hinku opettaa poikaa tuttipullolle, niin saa nähdä kuinka käy. Ilman tuttipulloa kun pärjätään oikein hienosti. Eilen neuvolassa nimittäin todettiin, että painoa on kahdessa viikossa tullut 435 grammaa! 

3 viikon neuvola (suluissa syntymämitat)

Paino 4490g (4050g)

Pituus 56,1cm (54cm)

Päänympärys 38,1cm (36cm)

Neuvolakortissa lukee "Hurmaava pikkumies! Kasvaa hienosti rintamaidolla. D-vitamiinin aloitus mahdollisimman pian! Varhaisheijasteet tulevat esille normaaleina.". D-vitamiinin aloitus on jäänyt, sillä pojalla on selviä vatsanväänteitä enkä halua niitä D-vitamiinilla pahentaa. Ollaankin etsitty yhtä tiettyä vatsaystävällistä vitamiinia, joka on joka paikasta loppu. Eilen sitten päädyttiin Bioteekin Super D-tippoihin, joista ei myyjän mukaan pitäisi vatsavaivoja tulla.

Neuvolasta saatiin kokeilun vuoksi Relan Colic Drops -tippoja. Ne sisältää maitohappobakteereita, jotka "tutkitusti vähentävät vauvojen koliikki-itkua". Uskokoon ken tahtoo, mutta ei niistä mitään haittaakaan ole. Ja vaikka poika ei koliikkivauva olekaan, niin halutaan kokeilla jos se vatsakipuitkua vähentäisi. Mikään ei ole niin kamalaa, kuin nähdä oman lapsen itkevän kivusta etkä voi tehdä asialle yhtään mitään.

Kovasti yritän väkertää synnytyskertomusta, mutta en tiedä koska saan sen valmiiksi. Tätäkin postausta kirjoitin kolme päivää, kunnes nyt sain sen vihdoin valmiiksi kun poika nukkuu päiväunia ja Olivia on isänsä luona. Huhhuh :) Mukavaa päivää kaikille!

ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN NEUVOLA

Viime viikon torstaina käytiin mun viimeisellä ja vauvan ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Neukkutädin kanssa juteltiin läpi perusasiat, kuten ehkäisy, rinta- ja kohtutulehdus, imetys, jälkivuoto ja synnytyksen jälkeinen mieliala. Käytiin myös pikaisesti läpi synnytyksen kulku ja tuntui hyvältä, kun pääsi puhumaan siitä mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Neukkutädin painellessa kohtua meinasi tulla itku, sillä viimeksi kun kyseinen henkilö on vatsaani painellut, hän kokeili heiluuko vauvan pää enää. Nyt tuntui oudolta kun hän painelikin mahaa, joka muistuttaa lähinnä tyhjää pussia.

Vauva punnittiin ja iho tarkistettiin. Juteltiin vauvan hoidosta ja siitä, miten meillä on mennyt. Mehän joudutaan kuuntelemaan vauvan sykettä ensimmäiset kuusi viikkoa ja kaksi kertaa häneltä on otettu verikokeet, joista katsotaan kilpirauhasarvot. Viime perjantaina saatiin puhelu synnytysvuodeosastolta, johon tulokset olivat menneet. Kaikki oli kunnossa ja kun sykekin on pysynyt hienosti 100-130 välillä, niin alkaa kilpirauhasen liikatoiminta olla pois suljettu. Sitä siis epäillään/tarkkaillaan siksi, että mulla diagnosoitiin kolme vuotta sitten liikatoiminta, johon mulla on lääkitys.

Paino ensimmäisessä neuvolassa (suluissa syntymäpaino)

4055g (4050)

Enää ei tarvinnut pelätä, etteikö maito riittäisi pojalle. Nykyään sitä tosin tulee niin paljon, että tekee pahaa joka kerta kuunnella ja katsoa pojan pärskimistä. Poika onkin alkanut puklautella ja syömään paljon lyhyempiä aikoja. Onneksi viikon päästä on taas neuvola, jossa selviää jatkaako paino hyvää nousuaan.

Hauskaa Juhannusta kaikille!

OON NELIVUOTIAS, OPPIMAAN INNOKAS

Niin lauletaan meidän nelivuotiaan lempiohjelmassa, jota äiti on vuosien varrella oppinut inhoamaan.

16. päivä tuli tasan neljä vuotta siitä, kun munsta tuli ensimmäisen kerran virallisesti äiti. Neljä vuotta on mennyt todella nopeasti, välillä tuntuu että vähän liiankin nopeasti. Olivia kasvaa silmissä ja kahden vuoden päästä mun pieni vauva menee jo eskariin.

Maanantaina käytiin neuvolassa ja Olivia sai taas paljon kehuja. Motoriset taidot on kehittyneet todella hyvin ja näkö oli hyvä. Vasemman korvan kuulo oli hieman heikompi, mutta se johtunee vaikun määrästä. Rokotekin (DTaP-IPV tehoste =kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä) annettiin ja Olivia oli ensimmäistä kertaa sen aikana todella rauhallinen! Odotin sellaista huutoa, että kuuluu ulos asti, mutta tyttö oli ihan hiljaa. Kävelyä hän hiukan aristi pari minuuttia rokotteen saamisen jälkeen, mutta rohkaistui taas ja unohti koko piikin. Pahinta koko rokotteessa oli lopulta laastarin pois ottaminen.

Mitat 4v neuvolassa (suluissa 3v neuvolan mitat)

Pituus 102,8cm (95,7)

Paino 14,1kg (12,5)

Pipo 48,7cm (48,4)

Olivian painon seurantaa jatketaan neuvolassa. Ensi kuun lääkärikäynnillä otetaan asia puheeksi ja puolen vuoden päästä tyttö käydään taas punnitsemassa. Tytölle kun pitäisi saada lisää painoa, mutta kahdessa kuukaudessa sitä on vain lähtenyt 100g.

Oliviaa odottaa mun vanhemmilla turvavyöistuin, jonka tyttö jo kovasti haluaisi saada käyttöönsä. Ja niin myös me vanhemmat, joiden elämää helpottaisi pelkkä auton turvavyön kiinnitys turvaistuimen vöiden sijasta. Tällä menolla se kuitenkin saadaan käyttöön vasta joskus ensi vuonna, sillä painoa istuimen käyttäjällä pitäisi olla vähintään 15kg.

Nelivuotias Olivia on jo tosi itsenäinen tyttö. Hän pärjää lähes kaikessa yksin ja haluaakin tehdä paljon asioita itse. Uusien asioiden opetteleminen tuottaa välillä hankaluuksia, sillä tyttö on perinyt äitinsä hermot. Jos joku ei heti onnistu, niin ei huvita sitä harjoitellakaan. Mutta kun tarpeeksi pitkään jatkaa kannustaa, niin lopulta tyttökin innostuu ja oppii todella nopeasti.

Tyttö haluaa auttaa paljon ja siitä onkin suuri apu usein. Saadaan apua siivoamisessa ja vauvan hoidossa, jopa ilman erikseen pyytämistä. Olivia yrittää kovasti kannustaa meitä siivoamaan, sillä häntä tuntuu häiritsevän sotkuinen keittiö ihan yhtä paljon kuin äitiäänkin. Kahtena iltana peräkkäin tyttö jopa muistutti mua, että pyyhkisin pölyt vessanpöntön säiliön päältä. Kaikki muu tuntuukin olevan tärkeää siivota, paitsi oma huone. Mutta mä olen aina ollut ihan samanlainen. Oma huone ja myöhemmässä vaiheessa oma koti oli vaikea siivota, mutta esimerkiksi mun vanhempien luona käydessäni siivosin aina.

Olivia tulee aina olemaan mun vauva. Se jonka kanssa valvoin öisin ja se, josta olin enemmän kuin ylpeä silloin 19-vuotiaana. Yhä olen ja tulen aina olemaankin.

MITEN MENEE?

Istun vihdoin rauhassa sohvan nurkassa tietokone auki ensimmäistä kertaa kymmeneen päivään. Me aletaan pikkuhiljaa saamaan arjesta taas kiinni eikä enää kuljeta siinä pienessä sumupilvessä, jossa oltiin ensimmäiset päivät kotiutumisen jälkeen.

Palautuminen synnytyksestä on ollut hitaampaa, kuin odotin. Istuminen on edelleen hankalaa eikä kävelykään ole vielä ihan sitä mitä pitäisi. Imetys sen sijaan on lähtenyt hienosti käyntiin ja siitä on suureksi osaksi kiittäminen sairaalavuodeosaston kätilöitä, jotka jokainen (yhtä lukuunottamatta) auttoivat ja tukivat mua siinä, vaikka en edes osannut pyytää apua.

Poika on toistaiseksi ollut todella rauhallinen. Itku tulee lähinnä vain silloin, kun nälkä yllättää eikä maitoa olekaan tarjolla välittömästi. Yöt me nukutaan noin kolmen tunnin pätkissä, mutta välillä nälkä iskee jo tunnin päästä edellisestä ruokailusta.

Olivia taas on suhtautunut vauvaan todella hyvin. Kyllähän hän pikkuveljeä odotti innolla jo kuukausia ennen laskettua, mutta en osannut odottaa että meillä näin hienosti menee. Olivia pyytää monesti päivässä saada pitää pikkuveljeä sylissä, halailee ja pusuttelee tämän päälakea minkä kerkeää ja intoilee kaikille uudesta vauvasta. Hän myös odottaa, että saisi syöttää vauvaa tuttipullosta. Toistaiseksi meillä mennään kuitenkin täysimetyksellä. Kerran yritettiin pojalle tarjota pumpattua maitoa tuttipullosta, mutta ei hän sellaista hyväksynyt. Mutta eipä tuo minua haittaa :)

Imetyksen suhteen mun asenne on muuttunut täysin. Ennen Oliviaa olin varma, etten koskaan imetä. Itketti ja suututti koko ajatus. Synnytyksen jälkeen en saanut tukea asian suhteen, vaan kätilöt olivat sitä mieltä että "kyllä sä pystyt, imetät nyt vaan". En tiennyt imetyksestä mitään ja kun en apua saanut, niin itkin kovempaa kuin Olivia, joka ei meinannut saada otetta rinnasta. Minuutin jälkeen luovutin ja pyysin lisämaitoa.

Olin imetyksestä kirjoittanut TYKSiin lähetettävään kyselyyn lisätoiveiden kohdalle jotakuinkin näin "toivoisin, että saan rauhassa harjoitella imetystä ja toivoisin saavani mahdollisimman paljon tukea". Yksi kätilöistä otti tämän puheeksi synnytyssalissa ja kerroin, että esikoisen kanssa imetys epäonnistui täysin ja nyt toivoisin siinä onnistuvani. Kätilö suhtautui asiaan niin lämpimästi, että koin vihdoin onnistuvani, vaikka vauva ei ollut vielä edes syntynyt. Lopulta homma lähti toimimaan, kuin luonnostaan.

Pitkälle ollaan tultu siitä Annista, joka sanoi "en imetä koskaan", sillä nyt mä voin sanoa "imetin just neuvolan aulassa". Ennen mä katsoin vinoon niitä ihmisiä, jotka imettivät keskellä kauppaa ja nyt mä hyvin todennäköisesti olen yksi niistä, jotka pahoittavat mielensä niistä katseista joita he saavat vain siksi, että ruokkivat nälkäisen lapsensa. En aio luikkia itkevän vauvan kanssa kaupan haisevaan vessaan imettävään vain siksi, että joku ei kestä nähdä lapsen takaraivoa tämän syödessä. Kukaan ei pakota katsomaan.

Mites sitten meidän tuore isä? Pärjännyt paremmin kuin hyvin. Revennyt viiteen paikkaan yhtä aikaa, leikkinyt Olivian kanssa, tukenut ja palvellut mua sekä lellinyt vauvaa. Mua vähän pelottaakin miten pärjään päivät yksin, kun J:n työt alkaa maanantaina. Onneksi Olivia on jo todella omatoiminen, mutta tarvitsee hänkin tietyissä asioissa apua.

♥

PITKÄ ODOTUS PALKITTIIN

Perjantaina 10.6. pitkä odotus palkittiin ja aamun neuvola-aika jäi käyttämättä.

Klo 18:00 meille syntyi terve pieni suuri mies. Painoa pojalla oli 4050g ja pituutta hurjat 54cm.

Huomenna meillä on ensimmäinen neuvola ja yritän kirjoittaa kuulumisia sieltä. Synnytyskertomuksen kirjoitan myöhemmin. Me täällä rauhassa tutustumme toisiimme ja pikkuhiljaa palaamme takaisin arjen pariin :) 

RV 41+1

Edelleen ollaan yhdessä kasassa, vaikka kroppa ja järki yrittää kovasti häätää jääräpäistä vauvaa. Kivut kovenee päivä päivältä, selkä ei enää kestä pidempään (=minuutin) seisomista vatsan painon vuoksi ja koko hereilläoloaikani kohtu yrittää supistella. Suurin osa supistuksista kuitenkin laantuu ennen kuin kunnolla edes alkaa tai sitten päälle jää jatkuva kivuton supistus, jonka aikana maha ei anna periksi mihinkään suuntaan ja liikkuminen on todella vaikeaa. Näin käy yleensä illalla nukkumaan mennessä. Kun sitten tulee niitä supistuksia, niin ne on tuntuvia ja todella napakoita, mutta en voi niitä kipeiksi vielä sanoa.

Mähän kärsin jonkin asteisesta synnytyspelosta, mutta lähes lamaannuttava pelko ja ahdistus käynnistyksestä on yllättänyt munt täysin. Mun ei ole tarvinnut koko asiaa ajatella ennen viime viikkoa ja nyt vaikuttaa siltä, että ilman pakkokeinoja vauva ei synny. Tuntuu vähän samalta, kuin odottaisi adoptiolapsen syntymää, mutta sitten kuuleekin että joudut synnyttämään vauvan itse. Tieto tulee ihan puskista eikä siihen olekaan voinut valmistautua. Joudun valmistautumaan synnytykseen viikossa. Synnytykseen, joka ei ole lähtenyt minusta itsestä.

Olen parina päivänä lukenut erilaisia tarinoita synnytyksen käynnistyksestä ja olen nyt aika hyvin perillä erilaisista käynnistystavoista. En tiedä lisääkö tieto tuskaa tässä tilanteessa, sillä synnytys itsessään on mulle tapahtuma, joka tapahtuu pakosta ja toivon sen olevan mahdollisimman pian ohi. Käynnistys kuitenkin voi venyä monen päivän mittaiseksi ja johtaa lopulta sektioon, johon en mistään hinnasta haluaisi.

Inhoan sisätutkimuksia ja sitä, että mä en täysin hallitse jotain tilannetta. Mulla pitää aina olla mahdollisuus lähteä tilanteesta pois tai tehdä itse jotain, mikä helpottaa mahdollista ahdistusta. Ajatus siitä, että kohdunsuuta suurennetaan keinotekoisesti ballongilla tai että supistuksia voimistetaan väkisin lääkkeillä ei ole mun käsitys siitä, että mä hallitsen tilanteen. Jo pelkkä kalvojen puhkaisu ajatuksena pelottaa.

40+2 ja 41+1. Kohtu näyttää laskeutuneen

Toivo kuitenkin elää vielä, että ei edes päädytä yliaikaiskontrolliin vaan vauva päättäisi sittenkin syntyä ilman pakkokeinoja. 

MUN SAIRAALAKASSI

Sairaalakassiksi nimetty laukku ehti roikkua eteisen naulakossa pari kuukautta, kunnes se siirtyi olohuoneeseen. Laukusta puuttuu vielä kaikki jokapäiväisessä käytössä olevat hygieniatarvikkeet ja muu käyttötavara, mutta suurin osa tavaroista sieltä jo löytyykin.

Paljon olen lukenut kommentteja siitä, kuinka turha sairaalakassi joidenkin mielestä on. Kuinka sairaalassa pärjää pelkällä neuvolakortilla ja kännykällä. Mies voi tuoda loput tavarat seuraavana päivänä. Itse kuitenkin tykkään jo pelkästä pakkaamisesta. Olen ihan pienestä asti jo hyvissä ajoin ennen matkaan lähtöä pakannut laukkuni täyteen kaikenlaista tavaraa, josta suurin osa on lopulta jäänyt käyttämättä. Ruotsin risteilystä kuultiin pieninä ainakin viikkoa ennen lähtöä ja jo samana iltana mulla oli reppu ja käsilaukku täynnä värityskirjoja, kyniä, hiustarvikkeita, lehtiä ja kaikkea muuta mahdollista. Muutama pehmolelukin päätyi aina mukaan. Kirjoitustaito oli pakkaamisessa hyvä, sillä kirjoitin pitkän listan kaikkea mitä tulen mahdollisesti tarvitsemaan. Sitä teen tosin yhä.

Joten mä otan mielelläni laukun mukaan sairaalaan. Sieltä löytyvät hygieniatarvikkeet haluaisin käyttöön mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen ja esimerkiksi nukkumaan en voi mennä ilman hampaiden pesua. Jos kävisikin tuuri ja saataisiin perhehuone, niin en halua olla häätämässä J:tä kotiin hakemaan mulle kaikkea tarvitsemaani.

Mitä sieltä laukusta sitten löytyy?

Siitä on jo lähes neljä vuotta, kun olen viimeksi käyttänyt kuukautissiteitä ja olin sen vuoksi ihan pihalla niitä ostaessani. Jälkivuodolle soveltuvaa sidettä oli todella vaikea löytää, sillä kaikissa pakkauksissa mainittiin, kuinka ohuita ja ihanasti laventelilta ja aloe veralta tuoksuvia niiden sisältämät siteet ovat. Ostin lopulta kahta eri merkkiä ja niistä yösiteet, jotka toivottavasti ovat sitten jotain muuta, kuin ruusun terälehtiä tuoksuineen päivineen. Onneksi synnäriltä voi napata mukaan nipun niitä tiiliskiviä, niin ei ainakaan ole ensimmäisinä päivinä huolta imukyvystä.

Muuten laukusta tulee lähdön hetkellä löytymään:

(pahoittelen kuvien kamalaa laatua, en tiedä mitä puhelimen kamera on nauttinut)

Neuvolakortti ja kukkaro. Ne kulkevat tällä hetkellä joka paikkaan mun käsilaukussa.

Hygieniatarvikkeista hammasharja ja -tahna, shampoo, hoitoaine, saippua, kasvojenpuhdistuaine, deodorantti, sheiveri sekä varmuuden vuoksi muutama liivinsuoja ja siteitä.

Lisäksi hiusharja ja pompula, käsirasva ja huulirasva sekä nenäliinoja.

Laukusta löytyy myös purkkaa, suklaata ja mun kotiinlähtövaatteet, joihin kuuluu lökärit, kaksi toppia ja ohut pitkähihainen sekä muutamat sukat, alushousut ja rintaliivit. Imetysliivejä en ole vielä ostanut, enkä tiedä tulenko sellaisia missään vaiheessa ostamaankaan. Osastolla olen sairaalan vaatteissa, lukuunottamatta sukkia, jotka tuon kotoa. Inhoan sairaalan putkisukkia, jotka menevät jatkuvasti rullalle.

Ennen lähtöä nappaan mukaani vielä omat lääkkeet, kännykän ja laturin sekä meikkipussin, mikäli sen muistan. En osastolla aio meikata enkä välttämättä sieltä kotiin lähtiessäkään, joten en meikkejä ole edes listaani kirjannut.

Vauvan kotiinlähtövaatteet on valmiina kangaskassissa turvakaukalossa. Niistä lisää myöhemmin!