7. heinäkuuta 2016

MUUMIHULLU ÄITI

Ristiäisiin on aikaa reilu kaksi viikkoa ja kahvitilaisuus aiheutti päänvaivaa. Tai ei niinkään itse tilaisuus, vaan juhlapaikka. Kaikki seurakuntatilat ja muut meitä miellyttävät juhlapaikat on varattu koko heinäkuun. Lopulta päädyttiin siihen, että pidetään tilaisuus ihan meillä kotona, sillä ainakin neljä kutsuvierasta jää tulematta. Tulee täällä silti olemaan ahdasta, mutta eiköhän me pärjätä.

Tiesin jo pitkään ennen pojan syntymää, että ristiäisissä tulee olemaan Muumi teema. Olen aina tykännyt Muumeista ja pojan syntymän myötä se on kehkeytynyt lähinnä pakkomielteeksi.



Kakussa tulee olemaan Muumi, kutsuissa esiintyy Muumipeikko ja Muumipapan mietelause. Pojan kotiinlähtövaatteissa, joista ohimennen mainitsin täällä, esiintyi Muumi ja synnärille Olivia toi pikkuveljelleen lahjaksi Muumipehmon. Vielä on suunnitteilla jotain Muumiaiheista koristetta kotiin.



Neuvolassa olin innoissani, kun saatiin kotiinviemisiksi Muumi aiheinen laatikko, joka sisälsi mm. Muumivaippoja, kosteuspyyhkeitä, siteitä sekä liivinsuojia. Laatikkoon aion kerätä pojalle muistoksi hänen ensimmäisiä tavaroitaan, kuten onnittelukortit, ensimmäiset tutit ja kotiinlähtövaatteet.


Suunnittelin lähteväni tänään kirpputorille pitkästä aikaa. Ehkä sieltä löytyy lisää kivaa tälle Muumihullulle äidille?

Sana Muumi mainittu yhdessä postauksessa 13 kertaa, check!

2 kommenttia: