16. heinäkuuta 2016

LASTEN NEUVOLALÄÄKÄRI

Perjantaina käytiin molempien lasten neuvolalääkärissä. Onnistuttiin myöhästymään vartti, sillä mä en jaksanut nousta herätyksen soidessa kolme kertaa ja kaikki mahdollinen meni sen jälkeen pieleen. Olivia mm. uhmasi pukemisen aikana, poika söi vartti ennen lähtöä ja tämän jälkeen päästi kaikki mahdolliset hädät hoitotasolle.

Lääkäri on kuitenkin ihana ja ymmärtäväinen. Meidän vanha terkkakin oli tullut takaisin, joka piristi mieltä ihmeesti. Kyllä mä tykästyin sijaiseenkin, mutta oli ihan erilaista taas jutella vanhan terkan kanssa.

Ensin oli Olivian vuoro. Silmät ja suu tarkistettiin, sydäntä kuunneltiin ja vatsaa paineltiin. Verenpainettakin yritettiin mitata, mutta toimenpide jännitti tyttöä niin paljon, että lukemat olivat todella korkeat. Seuraava yritys sitten 5-vuotisneuvolassa tai joku kerta pikkuveljen neuvolakäynnillä. Kaikki oli kunnossa ja tyttö sai jälleen kerran paljon kehuja.

Vauvalle tehtiin kaikki samat tutkimukset, mutta poika vielä mitattiin ja punnittiin. Painoa oli tullut 610 grammaa kahdessa viikossa, joka on kaksi kertaa enemmän kuin se suositeltu määrä. Olin jälleen kerran helpottunut, sillä todella usein pelkään ettei maito riitä.

5 viikon mitat (suluissa 3vko mitat)
Paino 5100g (4490g)
Pituus 56,8cm (56,1cm)
Päänympärys 39,7cm (38,1cm)

Tarkastusten välillä J ja Olivia menivät huoneen ulkopuolelle leikkimään, kun mä jäin juttelemaan lääkärin ja terkan kanssa Olivian tilanteesta liittyen tämän isään. Päädyttiin siihen, että vauvan tarkastuksen jälkeen lääkäri yrittää saada Olivian puhumaan. Työ oli kuitenkin tuloksetonta ja sovittiin, että olen tarvittaessa yhteydessä neuvolaan ja päästään terkan juttusille nopeasti.

Neuvolan jälkeen mentiin kotiin ja iloiseksi yllätykseksi J:n työpäivä peruuntui ja vietettiin vapaapäivää koko perheen voimin. Seuraavan viikon lähes kaikki vapaa-aika menee ristiäisiä suunnitellessa ja kaikkia tarvittavia hankkiessa. Kakun täyte on vihdoin päätetty ja tarjoilut valmiiksi mietitty. Enää puuttuu kaikkien vaatteet ja kodin kuntoon laittaminen koristeineen päivineen.

3 kommenttia:

  1. mikä isässä ongelma miksi olivian pitäisi puhua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen isästä joskus tänne avautunut. Aihe tällä kertaa sellainen, etten halua "väärien" ihmisten siitä tietävän, joten en tämän enempää asiasta julkisesti kirjoita

      Poista
  2. Hyvä kun lapsilla kaikki hyvin ja äidilläkin.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista